Kevätvillit

Kevät villiinnyttää näköjään kaikki muut paitsi minut. Viime yö meni jo niin jännäksi, että meidän kodissa ei paljon nukuttu.

Kun minä tein kirjoitustöitä pitkälle aamuyöhön työpöydän ääressä, olkkarissa pidettiin perinteistä, rauhallista yövahtia ikkunan äärellä. Ja ihan yhtäkkiä pimeässä olohuoneessa yksi kissa putosi tikkailta, toinen muuttui isoksi lamppuharjaksi, pyörittiin pitkin huonetta, vilkuiltiin välillä minuun ja sitten taas painettiin nenät kiinni ikkunaan.

Terassille oli ilmestynyt jokin suuri, musta möykky. Ja siitä lähti omituinen, vähän huhuileva venyvä ääni. Minä en nähnyt mitään, koska oli pimeää. Piti hakea kännykkä ja sen taskulampun valossa alettiin yhdessä tiirailla lasin läpi tunkeilijaa.

Terassin oven takana istui valtavankokoinen, pitkäkarvainen mustankirjava kissa. Olisi vissiin mielellään tullut sisään, se katseli minua odottavasti oven takana ja me katsoimme häntä. Nappi ja Touho olivat edelleen kuin kaksi lamppuharjaa, yrittivät varmaan olla yhtä isoja kuin tulokas.

Ei laskettu sisään, joten aikansa odoteltuaan kissa lähti hiipimään kohti seuraavana naapurin terassia. Meillä valvottiin vielä pitkään. Pieni epäilys on, että saatetaan valvoa vielä monena muunakin yönä.

Hiihtolomalla

Moi. Me ollaan asuttu Ilonan kanssa kirkonkylän talvikodissa nyt 4 kuukautta. Eilen se toi meidät ekan kerran tänne torpalle.

Meitä aluksi pelotti täällä kaikki: ilmalämpöpumppu humisee, eteisessä rapisee välillä joku. Uunista tuli illalla vähän savua sisään ja me mentiin sängyn alle piiloon. Hiekkalaatikkokin on kauhean pieni.

Tultiin siis meidän omalle pienelle hiihtolomalle keskelle metsää! Uunit eivät vedä, vesipumppu rikki ja suklaa lopussa. Muilta osin lomailu sujuu hyvin – minä teen töitä koneen ääressä, teen vuosisuunnitelmaa yritykselleni ja kissat nukkuvat. Vihdoin!

20 tuntia niillä menikin levottomaan vaelteluun mökissä, mutta nyt nuo kaksi karvakäpälää tuhisevat sikeässä unessa. Kyllä tästä vielä hyvä loma saadaan :)

Joulurauhaa, ystävät!

Tapaninpäivä 2017. Luminen joulu. Perhejoulu siskon luona. Ensimmäinen joulu Napin ja Touhon kanssa. Ensimmäinen joulu Joutsan kirkonkylällä asuessa.

Tuulinen jouluaatto, hautausmaalla kynttilät sammuivat sitä mukaa kun niitä sai syttymään. Lapaset märkänä, kun kaivelin lumikinoksista esiin läheisten hautakivet ja kanervat.

Kovaääninen joulupäivä lasten kanssa pulkkamäessä. Vaatteet kastuivat. Mäki viljakuivurin rinteessä oli jyrkempi kuin Purnuvuori.

Rauhallinen joulupäivän ilta kotisohvalla. Katsoin viimeisimmän jakson Walking Dead -zombieeposta, luin yhden kirjan (Elokuvankertoja, Hernán Rivera Letelier 2012) ja join pari lasia punaviiniä.

Herkkäsieluinen Touho asettui ensimmäisen kerran syliin kehräämään, hetkeksi vain mutta kuitenkin. Melkein jokaiseen valokuvaan ehtivä kipakka kissaneiti Nappi sai taas uuden lisänimen: Nappi Lilli Pippuri.

Tämä on ollut ihan hyvä joulu. Erilainen kuin aiemmat, ja silti aika samanlainen. Pian päättyy koko vuosi, monella tavalla erilainen kuin aiemmat.

Neljä korvaa ikkunassa

Kun tulin työpalaverista kotiin, keittiön ikkunasta näkyi neljä korvaa. Kurkotin vähän varpailleni, ja samalla korvatkin kohosivat. Siinä me tuijoteltiin toisiamme, minä ja mun uudet kissakaverit.

Rescuekissat Nappi ja Touho tulivat kolme viikkoa sitten luokseni kotikokeiluun. Sille tielle jäävät – en kai minä nyt tuollaisia karvakäpäliä enää anna pois.

Näiden viikkojen aikana on sairastettu yskää, lievää silmätulehdusta, kasvatettu (kissojen) suolistossa matoja, kilpailtu siitä kuka syö vähiten matolääkettä ja käyty eläinlääkärissä. Ja silti on joka päivä yhtä ihanaa, että nuo neljä korvaa, kaksi häntää ja kahdeksan pehmeää tassua ovat täällä minun kanssa jakamassa uutta kotia. Me ollaan nyt kolmistaan: Touho, Nappi ja Ilona.

Kissani mun

 

Mustavalkoisten kissanuorukaisten syntymätodistukseen on kirjattu: 6.4.2016 (arvio). Martin ja Luther olisivat juuri viettäneet 1-vuotissynttäreitään suuressa talossa.

Rakkaat Papin Pojat, Mara ja Luru, Tuittu ja Pilkku, Martti ja Paavo. Toitte taloon paljon elämää ja iloa, päivin ja öin! Tänään teitä on ollut vähän ikävä.

Martin ja Luther
huhtikuu 2016 – helmikuu 2017
Nukkukaa hyvin ja katsokaa suloisia unia.
Tassut toistenne kaulalla. Niin kuin aina ennenkin.

Hyvää Ystävänpäivää!

Myös ystävänpäivänä sitä ollaan täällä ihan yhtenä kissana.

Paitsi silloin kun tapellaan. Silloinkin aika tasapuolisesti, molemmat saavat potkia ja purra vuorollaan. Ja lopuksi otetaan torkut vierekkäin. Sellaista se kai on, kun toisesta niin tykkää.

Emmaliinan neilikat

Ostin kukkakauppa Emmaliinasta neilikoita kotiin viikko sitten. Ikääntyminen ei näissä kukissa näy, vaikka samaan aikaan ostamani ruusu meni kompostiin jo monta päivää sitten. Neilikat, kolmea eri lajiketta, keimailevat yhä vain kauniina. Neilikat on kivoja.

Luonnollisesti sain heti seuraa, kun aloin tehdä salin puolella jotain jännittävää. Ihminen, kamera, kukkamaljakko, pöytä -> tilanne vaatii välittömästi kahta kissaa! Me tullaan auttamaan. Saako näitä syödä? Syödään silti.

Kukkaintoilua kesti onneksi vain 8 minuuttia, sitten kissat nukahtivat kesken temuamisen pöytäliinalle. Molemmat tietysti yhtä aikaa, vierekkäin, samaan asentoon.

Mutta: testin tuloksena uskallan ostaa leikkokukkia jatkossakin. Kissimirrit eivät onneksi tykänneet kukkien tuoksusta, ja neilikan lehtiäkin piti päästä maistelemaan vasta nyt kun aloin ottaa kuvia. Sitä ennen maljakko oli saanut olla rauhassa kissoilta viikon ajan. Ruukkukukat sen sijaan ovat saaneet kokea kovia aikoja kissojen kanssa…

Kun kissat muuttivat taloon

Pojat ovat asuneet luonani nyt kolme viikkoa. En ole moneen vuoteen ollut kissanomistaja (lue: palvelija) enkä varsinkaan alle 1-vuotiaille viikareille. En siis muistanut, millaista leikki-ikäisten kanssa on.

Heräilen nykyisin useamman kerran yössä. Yleensä kerran siihen että jotain isoa ja painavaa tippuu lattialle, kerran-pari siihen että Luther tulee kertomaan jotain tärkeää asiaa ja kiipeää samalla yöpöydälle kaatamaan vesilasin. Kertaalleen siihen että Pojat aloittavat yörallin, ja isokokoisina kissoina ne saavat juoksemalla ainakin puoli taloa jytisemään.

Mutta kun ne on niin suloisia, ei siitä heräilystä voi olla edes kiukkuinen. Saman muistan neiti Varpun kanssa asuessa Helsingissä: vaikka kuinka Varpu tuli tassuillaan tökkimään naamaa kesken yön, ei siitä edes saattanut harmistua. Ei kissoille voi.

Parasta yöherätyksien jälkeen on aina se, että kun minulla soi lopulta herätyskello, molemmat kissat makaavat selällänsä pitkin pituuttaan*) vällyjen seassa ja tuhisevat täydessä unessa. Senkin suloiset kissat.

*) Auki levitettynä näiden kissojen pituutta en ole vielä tarkistusmitannut, mutta veikkaan että se on jotakuinkin 70cm ilman häntää.

Talvi järven rannalla

Luulen nyt, että vietän tämän talven järven rannalla. Nyt kun muotoilen asian noin, se kuulostaa aika kivalta. Vähän kuin Luumujen poukama.

Vietän talven myös tukkirekkalinjan varrella. Sekin kuulostaa melkein kivalta, jos ajattelee että se on vähän kuin asuisi vanhalla rautatieasemalla, jossa ohi kiitävien junien kolinaan ajan myötä tottuu. (Paitsi täällä noihin tukkirekkoihin ei totu, ne ajavat liian lujaa ja liian läheltä, ja viis veisaavat 60 km/h nopeusrajoituksesta)

Torppa on onneksi lähellä. Käyn siellä alituiseen, mutta pääsääntöisesti kissat ja minä majoitumme täällä toisessa, suuressa talossa. Järven rannalla. Täällä on erilainen puutarha, paljon erilaista valokuvattavaa, ja kissoille tilaa temmeltää monessa kerroksessa.

Ja ai että minä rakastan talvea ja valokuvaamista, etenkin tässä lausekontekstissa niistä yhdessä. Kuurainen maisema ja talven kylmä valo – niissä on jotain eteerisen kaunista.

Uudet ystävät

Mikä vauhdikas vuoden alku! Olen saanut jo kaksi uutta ystävää. Tässä he ovat: Papin pojat, Martin ja Luther. Erottamaton parivaljakko.

Tykkään heistä jo nyt aika paljon.