Yökiertue jatkuu

Olen elokuussa nukkunut vierasmökissä, uuninpankolla ja nyt viimeiset viisi yötä vierashuoneessa.

Kaikissa latauspisteissä on hyvät puolensa. Isoisän tekemän leivinuunin päällä nukkuu kuin turvallisessa pesässä, lämmintä on mutta patja on turhan ohut.

Vierasmökissä saa ihanan syvän ja sikeän unen, mutta siellä on yön tunteina kylmä.

Vierashuoneessa puolestaan on ihan semimukava, mutta vanha runkopatja. Ostin sen ensimmäiseen opiskelukotiini syksyllä 1999… eli ohoh 17 vuotta sitten. Ikää on kertynyt, molemmille.

Eilen sain viralliseen makuukamariini vieraita, kun järjestin Torpalla äiti&tytär-valokuvaukset viikon alkuun. Olikin muuten ihan erinomaiset mallit, ja hienoa eläytymistä Frozenin rooleihin! Minä sain olla Kristoff.

Ja kun kuvausten ansiosta kamari on pitkästä aikaa siivottu, ehkä maltan palata sinne taas jossain vaiheessa nukkumaan. Toistaiseksi jatkan tätä melkein-kuin-hotellissa-olisi-kiertuetta vierashuoneen puolella.

Nikkarointia keittiössä

Kun pääsin kaupunkikodissa vauhtiin koti kuntoon -projektissani, alkoikin tapahtua vähän joka rintamalla. Eilen keittiössä näytti tältä.

Vasara oli omasta takaa, mutta varsinaiset työkaluni ovat Torpassa. Lopulta lainaporan ja -sahan avulla pääsin vähän mylläämään kaikkea sitä omaisuutta mitä vuosien varrella on itselle ehtinyt kertyä (kuten erinäinen kasa vanhoja kuormalavoja).

Saha- ja poraurakoinnin sain valmiiksi päivässä, seuraava vaihe jää odottamaan ehkä sunnuntaille. Melkein jo itseäkin jännittää, mitä saan tällä kaikella aikaan: pelkkää sahanpurua ja puupalikoita, vai kenties jotain hyödyllisempääkin.

Anteeksi, naapurit. En ehkä ole se kerrostalon suosituin naapuriasukas. Mutta lopetin sahaamisen sentään jo illansuussa…

Uusi vanha ruokapöytä

Rustiikki ruokapöytä. Halusin sellaisen kaupunkikotiini, kun muutin uuteen asuntoon syksyllä 2012. Kului vuosi, kunnes sain sellaisen. Ainutlaatuisen ja uniikin.

Pöydän pinta on koottu vanhoista lapsuuskotini laiturilankuista. Ne olivat jo kirjaimellisesti lentämässä juhannuskokkoon, kun sain ajatuksen ja säästin parhaiten säilyneet lankut pöytää varten. Enää tarvittiin jalat – ja joku joka osaisi tehdä pöydän.

Muutama kuukausi myöhemmin ystäväni matkasi bussilla Helsinkiin, toi kainalossaan sorvatut pöydänjalat ja sokkelin pöytää varten. Oli tupaantuliaispäiväni, ja kolme tuntia ennen juhlia pöytä oli valmis. Sehän olisi turhaa tehdä asiat ajoissa.

Mitä siitä, vaikka juomalasin paikkaa saa varovaisesti hakea jonkun tovin: pöytä kun on niin epätasainen, että astioiden kattaminen vaatii keskittymistä. Mutta on se silti ihana!

Ja kun asiat voi tehdä hankalasti ja hitaasti, niin tämäkin pöytä sai odottaa keskeneräisenä vielä 2,5 vuotta. Tällä viikolla asiat vihdoin loksahtivat paikoilleen, kun sain ostettua puuvahaa ja päätin viimein maalata (pintakäsitellä) jalat kuluneen harmaaksi.

Ainoa vaan, että ostamani Osmo Color Poppeli-puuvaha oli ihan väärän väristä. Seuraavana päivänä marssin samaan rautakauppaan (ihan huippua että Forumissakin on nykyään rautakauppa, siellä ehtii käydä ohikulkumatkalla keskustassa) ja ostin pienemmän purkin väriä Antiikkitammi. Niistä lusikoin kertakäyttölusikalla raejuustopurkkiin sopivan ruskeanharmaan sävyn (joskus kuulin termin armaninruskea, se on aika osuva), sekoitin keittiöstä löytyneellä sushisyömäpuikolla tasaiseksi ja hankasin värin pöydänjalkoihin vanhalla nilkkasukalla.

Sukkaan päädyin siksi, että vaahtomuovisiveltimellä väriä tuli liikaa ja liian peittävästi, ja kaipasin sellaista ihan ohutta ja kuultavaa väriä. Sukan alla oli kertakäyttöinen hiusväripurkin mukana tullut muovikäsine, jotta en saanut tuossa touhussa jotain kemikaalimyrkytystä käsiini :)

Ja kun vielä voi vähän säätää, niin sävy näytti edelleen liian tasaiselta. Liian uudelta. Siispä pala (150, vähän liian karheaa mutta kun muutakaan ei nyt kaapista löytynyt) hiomapaperia ja pikainen jalkojen hiominen sillä.

Luulen, että pöytä on vihdoin valmis. Aika pitkään sitä tehtiinkin. :)