Miten onnistui omavaraisuus 2019?

Sienet emalimukissa

Satokausi 2019 – miten meni torpalla? Nyt kun mietin kulunutta kesää, voin sanoa vilpittömästi että täällä on tapahtunut hurjan paljon kaikkea. Viljelyksen osalta ei ehkä niinkään, mutta ehkä muu aktiivisuus sitäkin kompensoi.

Omavaraisuutta keväällä olivat villiyrtit (eli tuttavallisemmin rikkaruohot pihasta) ja vapun tienoilla hauet omasta katiskasta. Sitten omavaraisuuspuolella siirryttiin enemmänkin toiselle linjalle: polttopuuvaraston kasvattamiseen, lisäeristyksen tekemiseen, uunien säntilliseen lämmitykseen, nurkkien tiivistämiseen, salaojan kaivamiseen. Asumismukavuuden parantamiseen talven varalle. Olosuhteiden kohentamiseen ylipäätään niin, että ensi vuonna voisi huolettomammin keskittyä vaikka sitten siihen viljelyyn, marjastukseen ja säilöntään.

Kesän hyötyviljely käsitti lopulta vain muutaman kesäkurpitsan kasvatuslavalla. En tiedä mitä niiden kanssa meni pieleen, mutta niistä saatiin yksi (!!) iso kurpitsa syötäväksi. Syksyn viime hetkillä oltiin saamassa sentään kolme lisää, mutta viimeisenä yönä ennen pakkasia joku metsän eläin kävi ne nyysimässä. Kaikki kolme.

Viime syksynä istuttamani perennat kärsivät hieman kuivuudesta ja lannoituksen puutteesta. Äidin vanhasta kukkapenkistä siirtämäni pionipistokkaat selvisivät nipin napin hengissä juolavehnän seassa, kunnes ne epähuomiossa ajettiin matalaksi siimaleikkurilla. Mitä luulette, mahtavatko nuo perinnepionit enää ensi keväänä nousta maasta ollenkaan..?

Metsän antimetkin jäivät varsin pienelleen. Mustikkaa keräsin koko kesänä muutaman kourallisen, niin että niistä sai paistettua yhden piirakan. Vadelmat ja metsämansikat jäivät metsään, mansikkaa sentään ostettiin torilta pakastukseen. Kantarelleja löysin pari kourallista, myöhemmin puolikkaan lampaankäävän ja nyt marraskuun alussa pari isoa kulhollista suppilovahveroa. Nekin paistetaan tuoreeltaan ruoaksi, silleen tykkään sienistä enemmän kuin säilöttynä.

Mansikkahilloa ehdin keittää, nekin niistä torilta ostetuista, ja Lapin minilomalla ehdin kerätä puolukkaa ja variksenmarjaa puoli kiloa niin, että sain niistä pari pikku purkkia hilloa talven herkutteluun.

Pyhäinpäivänä sentään laitettiin viime hetkillä maahan pari riviä porkkanaa syyskylvönä. En ole aiemmin moista kokeillut, saapa nähdä mitä keväällä maasta nousee vai nouseeko.

Kesän aikana todellakin keskityttiin muihin asioihin kuin viljelyyn ja ruokavarastoihin. Onneksi ruokaa saa kaupasta, niin ei näännytä nälkään..!
Sen sijaan on viikko ja kuukausi toisensa jälkeen siivottu, raivattu, tyhjennetty varastojen romukasoja, huollettu taloa ja sen eristyksiä. Kaikessa taustalla ajatus, että talven jälkeen olisi edellytykset kunnossa palata taas marjastuksen, sienestyksen ja villiyrttien pariin. Aloitella laajemmin hyötykasvien viljelyä. Rakentaa kasvihuone. Kunnostaa maakellari. Tehdä kaikkea sitä, mitä tänä kesänä ei ehditty. Ensi kesää siis odotellessa… Mutta huojentavaa silti, että sitä ennen voi hiljentää vauhtia ja ja viettää talvea rauhassa.

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen ollut mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa, tosin kesäkiireet veivät mennessään ja muut kirjoittivat kesän kuulumisia siinä missä minä touhusin muita asioita. Mukana oli kuitenkin iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. (Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus)

Tässä linkit luettavaksi marraskuun päätös-postaussarjaan:

Tsajut
Jovelan talopäiväkirja
Harmaa torppa
Puutarha hetki
Sarin puutarhat
Palokankaan pientila
Metsäläisten elämää
Sorakukka
Rakkautta ja maanantimia
Caramellia
Kohti laadukkaampaa elämää
Korkeala
Riippumattomammaksi
Vehkosuo
Pienenpieni farmi
Laura eli Javis

Kesä tulee ja pihahommat etenee

Tänä keväänä intaannuin puutarhanhoidosta niin, että ostin siemeniä kesäkurpitsan ja punajuuren kasvatusta varten. Kun toukokuu oli jo pitkällä, tyrkkäsin avaamattomat siemenpussit kaappiin odottamaan seuraavaa kevättä ja ostin Hankkijasta valmiit kesäkurpitsan taimet. Enää puuttuu kasvatussäkki, kun totesin että noin vaatimattomalle kasvimaalle ei ehkä tarvita kovin isoa multakasaa.

Mutta hyvä alku, ja hyvä yritys. Ensi keväänä etenen taas pikkuisen pidemmälle hyötykasvitarhurina…

Syksyllä pihaan siirtämistäni ruusupensaista kaikki ovat lähtenet kasvuun, samoin kaikki kolme perinnepionilajiketta.

Nyt sain äidiltä vielä uunituoreen angervopensaan taimen. Lupasin istuttaa sen torpalle, sillä äitini rivitaloasunnon pihalla sitä jo kasvaa entuudestaan. Itseluottamukseni perennojen istuttajana on kohentunut noin 250% kuluneen puolivuotiskauden aikana!

Villiyrttien kanssa mennään sopuisasti satokausikalenteria mukaillen. Vuohenputken paras versokausi meni ohi hujauksessa, mutta ruoanlaiton lisäksi ehdin pikkuisen kerätä myös pakastimeen. Niittämällä tulee toki uusi sato, jos sellaista ehtii tässä muiden kesäkiirujen keskellä enää miettiä…
Maitohorsmaa ehdin paistella pannulla aika monesti (kuten kuvassa), mutta nyt sekin alkaa olla jo kasvanut herkkukauden ohi. Viimeksi salaattiin päätyi lemmikin kukkia ja poimulehteä. Voikukkaa yritän ehtiä keräämään marmeladia varten, jos vain oikeat työt antavat myöten. Nokkonen odottelee myös poimijaansa, joskin viime vuoden nokkosen lehteä löytyy vielä kuivattuna kaapista. Ja syreenit, nekin ovat jo valmiina poimittavaksi..!

Mutta sitten se yksi murheenkryyni: japanintatar. Bambuviidakko oli vuosikymmenien ajan kasvanut melko maltillisesti omalla palstallaan ulkohuussin edustalla, mutta kesälampaani taannoin saivat tatarin jotenkin jännästi leviämään, ja bambua olikin yhtäkkiä tuplasti enemmän. Viime syksynä päätin, että tatar saa lähteä, ja kaunis ajatukseni oli hävittää se lempein luomukeinoin. Se keinohan tuntuukin olevan ihan yhtä tehokas kuin kaikki muurahaisten karkottamiseen kokeilemani luomumetodit eli vaikutus lähellä nollaa… Mutta olen sisukas ja minulla on lapio, joten ihan vielä en luovuta.

Peittelin syksyllä koko tatarpläntin hamppukuitukatteella. Ajattelin tukahduttaa kasvin ikiuneen lempeästi. Mutta pah, parin päivän välein tatar puskee uusia ja yhä tanakampia versoja katepeitteen läpi, ja teloitan niitä sitä mukaan lapiolla poikki. Juurakkoihin en ole vielä koskenut, koska ne ovat sen aika hintavan hampun alla ja haluaisin vielä edes vähän uskoa, että siitä hamppuhankinnasta olisi ollut edes pieni hyöty… Tästä aiheesta lisää toisella kertaa.

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen siis mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa. Mukana on iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Tässä linkit luettavaksi kesäkuun postaussarjaan:

Perennapuutarhan paikka?

Samettikukka ruukussa

Jos olisi kaksi vaihtoehtoa kukkaistutuksille, kumman valitsisit?

A) Talon takana valmis, tasainen pellon laita, johon ei tarvitse muuta kuin vaikka heti huomenna kaivaa kukkapenkit ojoon ja perennat maahan odottamaan talvea

B) Aitan vieressä oleva pellonkulma, joka on kasvanut puolillensa parimetrisiä kuusia, välissä on isoja kiviä, yläpuolella kulkee vielä toistaiseksi torpan sähkölinja ja kasvuston perusteella maakin on vähäravinteista

Niin… Mutta kun haluaisin ne kukat tuohon torpan pihapuolelle, aitan viereen.

Olen jo mielessäni kuvittanut pihamaan silleen, että aitan vieressä olisi semmoinen soma kukkatarha. Sen keskellä sitten joutilaana kivettyä polkua maleksin, ihastelen pioneja ja ruusuja, ja perhosetkin ehkä siinä ilokseni lepattelevat. Ja aurinko paistaa tietysti koko kesän kauniisti. (Saatan vähän mielikuvitelmissani kaunistella arkirealismia)

Ruusupensas

Äitini ehdotti järki-ihmisenä, että ne kukat voisi istuttaa ihan siihen torpan pihaan, nurmikon reunaan. Minun ehdotelmani kun kuulostavat vähän työläiltä. Mutta kun sehän ei taas sovi ollenkaan minun ajatukseeni siitä, miten piha pitäisi sommitella. Ei, vaikka vaihtoehto ei olisi ehkä kovin hölmö sekään.

Pitää ehkä miettiä pari päivää. Voittaako järki vai estetiikka, hmmm…

Näissä kahdessa jälkimmäisessä kuvassa on muuten juurikin niitä kukkia, joita olisi tarkoitus siirtää äidin puutarhasta torpalle. Pitäkääpä peukkuja, että esimerkiksi noiden vanhojen perinnepionien jakaminen ja siirto onnistuu!

Pionit

Näitä asioita ei voi enää lykätä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on tultu torpalla siihen pisteeseen, että 9 vuotta kestänyt asioiden lykkääminen ei enää toimi. Minä, joka en ole ollut yhtään puutarhaihminen, olen tästedes viherpeukalo.

Tai koska en ole, niin alan opetella olemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puutarha on jo vuosikymmenien ajan muodostunut vanhoista elementeistä: muutama ikuvanha omenapuu, alati lisääntyvä ja vähän villi luumupuutarha, parikymmentä marjapensasta, jokunen siellä täällä törröttävä perenna, valtava raparperi. Niissä on ollut minulle enemmän kuin tarpeeksi, ja metsästä tai niityiltä olen saanut loput mitä kaipaan.

Nyt on tullut eteen kolmekin isompaa juttua, mitkä pitäisi saada kuntoon. Tai neljä.

  • Äidin pionit, ruusut ja muut hienot perennat pitäisi siirtää osittain torpalle
  • Omenapuut kaipaavat kipeästi huoltoa
  • Jättitatar on saatava vihdoin häädettyä pois navetan päädystä
  • Maakellari olisi ehkä hyvä joskus kunnostaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jostain on aloitettava, eipä siis muuta kuin opettelemaan. Pionien ja ruusujen siirtoaika alkaa olla käsillä *), mutta perennapuutarhan paikkaa en ole vielä edes päättänyt. Saati että sille maaperälle pitäisi kai tehdä jotain ennen kukkien istuttamista.

Tatarin pään menoksi ajattelin hankkia paksua kuitukatelevyä, joka on tehty hampusta ja olisi ilmeisesti aika ekologinen vaihtoehto. Jos sillä saan tatarin pois ilman torjunta-aineita ja myrkkyä, on kuitukate jo sillä maksanut itsensä takaisin.

*) Tuon faktan siis googlasin tänä aamuna netistä…