Kesäpostit kätevästi mökille… eiku

_b1b3745web

Olisipa kätevää siirtää postit kesäksi suoraan mökille, mökkitien risteykseen omaan postilaatikkoon. Ainakin teoriassa.

Posti tarjoaa kyllä ilahduttavan hyviä palveluja postin siirtoon kesän ajaksi (Lomaposti). Määräaikainen postin edelleenlähetys onnistuu rinnakkaisosoitteeseen mihin vaan. Jos haluaa uuden postilaatikon vaikka mökin oveen, sekin onnistuu (Lähilaatikko). Hinta tietysti kasvaa sen mukaan, miten pitkä lenkki postinjakajalle tulee.

_b1b0084web

Testataan, ajattelin. Näin me sen koimme:

  1. Klikkaa ”Tilaa määräaikainen postin edelleenlähetys”
  2. Kirjaudu pankkitunnuksilla Postin palveluun.
  3. Luo rinnakkaisosoite haluamaasi paikkaan. Se on maksutonta ja sujuu helposti.
  4. Tilaa tarjous Lähilaatikko-palvelulle. Odota sähköpostia.
  5. Saat emailiin tarjouksen, jossa on kirjattuna sekä uuden postilaatikkopaikan perustamismaksu että palvelumaksu. Totea, että eipä ole ihan ilmaista. Hyväksy kuitenkin tarjous vastaamalla sähköpostiin.
  6. Ihmettele, kun postia ei ala kuulua, vaikka päiviä kuluu.
  7. Ota yhteyttä Postin asiakaspalveluun. Jonota ensin (maksulliseen) puhelinneuvontaan reilu puoli tuntia.
  8. Kuulet, että pitää vielä lisäksi tilata erikseen se ”Määräaikainen  postin edelleenlähetys”. Se on maksullinen.
  9. Kirjaudu uudelleen Postin palveluun, tilaa määräaikainen uudelleenlähetys ja nielaise kun lasket kaikki kustannukset yhteen. Hyväksy tilaus.
  10. Ihmettele, kun ei postia ala kuulua Soita uudelleen asiakaspalveluun. Jonota maksulliseen palveluun reilu puoli tuntia.
  11. Kuulet, että Helsingin edelleenlähetyksissä on ollut ”vähän ruuhkaa” ja todennäköisesti parin viikon postisi ovat jossain Helsingin jakelukonttorin hyllyssä.
  12. Parin päivän kuluttua saat mökkipostilaatikkoosi paksun nipun laskuja ja paikallislehtiä.
  13. Kolmen kuukauden määräaikaisesta palvelusta on kulunut tässä vaiheessa reilut kolme viikkoa hukkaan.

Mitä maksoi? Tilasin Lähilaatikko-palvelun 3 kuukauden ajaksi mökille. Siitä ajasta kului ylimääräiseen säätöön ja postien odotteluun melkein kuukausi. Palvelu maksoi minulle kaikkiaan 81 euroa, plus ne pari pitkää puhelua jonottamisineen, joista kertyi puhelinlaskua ainakin 15 euroa. Yhteensä siis liki 100 euroa.

Ehkä edullisempaa olisi ollut vaan hakea ne postit kaupungista samalla kun kävin muutenkin siellä kesän mittaan säännöllisesti…

_b1b3731

Turha lienee mainita, että sitä suoraa asiakaspalvelun puhelinnumeroa on aika vaikea löytää. Se löytyy tältä sivulta (vaatii vielä erillisen klikkauksen)

Lopulta asiakaspalvelussa oli kuitenkin ystävällinen Raija P, joka (sen jälkeen kun olin hieman jupissut ylimääräisestä rahanmenosta) tarjoutui lähettämään postimerkkejä hyvityksenä henkisestä kivusta ja särystä. Sain 20 kpl ikimerkkejä. Kiitos Raija, merkit päätyvät kyllä käyttöön. Pieni vaiva Postille, minulle parempi mieli!

Kesäkanat, sen pituinen se

_b1b3382logo

Kesäkanoilleni tuli lentävä lähtö. Ei ihan sellainen kuin olisin toivonut, mutta ehkä tästä voin itsekin oppia pari asiaa. Kuten sen, että jos koko kesän kanat ovat olleet turvassa omalla kotipihallaan, se ei välttämättä kestä ikuisesti.

_b1b2402logo

Vietin kolme päivää kaupungissa työreissulla. Kanoilla oli huolellinen hoitaja, mutta ehkä poissaoloni teki torpan pihamaasta silti liian hiljaisen. Kolmantena päivänä pihalla odotti nimittäin kasapäin höyheniä ja yksi ikuiseen uneen ei-niin-rauhallisesti nukkunut kanarouva. Loppupäivän etsintöjen jälkeen kolme muuta onneksi löytyivät piilopaikoistaan säikkynä mutta vahingoittumatta.

Yhden kanan hengen oli vienyt kettu tai joku muu peto. Sellainen joka tietenkin tarttuu tarjoukseen ja saapuu valmiiseen, helppoon ruokapöytään kun se on tarjolla. Minun kanani olivat liiankin helposti saatavilla, enkä edes itse ollut läsnä valvomassa että pihalla säilyy sopu ja rauha.

Lepääthän rauhassa, rouva iso kirjava. Kolme muuta tyttöä jahtasin pitkin kanalaa kiinni ja kuljetuslaatikkoon, ja sen myötä äidin vanhaan kanalaan turvaan. Siellä on heidän hyvä olla – siihen saakka kunnes päätän mihin ne voisivat muuttaa talveksi.

_b1b2368logo

Torpan piha on näin ollen hiljentynyt, lampaat ja kanat ovat lähteneet. Minäkin käyn kaupungissa taas tiiviimmin. Mutta mitä tapahtuu syksyn aikana? Sitäkään en ole vielä päättänyt.

Jouluhommia, johan se on aika

_b1b0682

O Christmas, all the merry and bright! Istun Helsingin-kotini sohvalla ja kokoan fiiliskuvia jouluteemoista. Niin kuin me kaikki tiedetään, syyskuun alku on paras aika jouluvalmisteluille. Eilen nimittäin aloitin syksyn ensimmäiset jouluun liittyvät lehtijuttu- ja kuvaussuunnittelut.

Ensi viikolla alkavat kuvaukset.

_b1b9683

Edelliset joulukuvat olen tehnyt huhtikuun kahdeksas päivä. Silloin olin ihan tyytyväinen, että sain vihdoin siivota Torpan tuvasta viimeisetkin joulukuuset ja koristeet pois. Mutta siitähän on jo viisi kuukautta, jo on aika alkaa taas jouluvalmistelut.

Yrittäjän, vapauden ja torppaelämän päivä

_B1B9963blogi

Liput salkoon ja marssille halki kaupungin – tänään oli yrittäjän päivä! Torpan Tyttö vietti merkkipäivää Helsingissä, kävi palaverissa sopimassa uudesta vakkariasiakkaasta, illallisella ystävän kanssa ja käsitteli päätteeksi kuvia Helsingin-kodin sohvalla.

_B1B7812blogi

Olen ajatellut tänään moneen otteeseen, mitä yrittäjyys on minulle tuonut, mitä se on vienyt pois, mahdollistanut tai hankaloittanut.

Vapaus, itsenäisyys, omat aikataulut.

Luovuus ja ideointi: mikä vaan on mahdollista.

Pitkään nukutut aamut. Myöhään valvotut työillat.

Vastuu toimeentulosta ja kaikesta, omissa käsissä.

Krooninen kiire, rästit, stressi.

Ei lomaa, ei sairauslomaa, ei lomarahoja.

Ei ansiosidonnaista jos ei huvitakaan enää.

Työpiste missä vaan.

Torppa luovuuden lähteenä, työpaikkana ja oivallisena kuvausmiljöönä.

Yksinyrittäjälle nämä kaikki ovat mahdollisia. Jos olisin työnantajayrittäjä, vastuu-sanalla olisi entistä isompi painoarvo, ja vapaat aikataulut eivät olisi enää ihan itsestäänselvyys. Mutta ainakin toistaiseksi olen yksinyrittäjä, eli työllistän itse itseni ja nautin tästä vapaudestani täysin palkein.

Lisäksi tänään olen haaveillut vaikka parin päivän yhtäjaksoisesta vapaasta, jonka ehdin hyvässä lykyssä viettää ehkä jo lokakuussa. Sehän on jo ihan pian!

Metsän houkutus

_B1B3108

Vaikka olen metsässä omin päin, en tunne olevani yksin. Mieli tyyntyy, ajatukset vaeltavat vapaasti. Niin suloisesti mieltä hellivää metsäterapiaa.

Tänä kesänä metsä on vetänyt puoleensa päivittäin. Jos en muuten ehdin poiketa kuusikkoon hortoilemaan, vähintäänkin pysäytän auton ohimennessä hiekkatien laitaan jotta saan vetää keuhkoihin raikasta metsäilmaa ja noukkia taas pari kantarellia kyytiin.

_B1B3052

Tämäkin ilmiö on elämässäni melko tuore. Koko lapsuuteni ja teinivuodet metsän keskellä viettäneenä metsä on vain ”ollut”, ei kiinnostavana muttei myöskään luotaantyöntävänä. Se on vain ollut aina siinä. Mitä on tapahtunut? Nyt huomaan joka päivä miettiväni, mitä kaikkea metsästä voisi käydä taas hakemassa: marjoja, sieniä, materiaaleja askarteluun, kauniita oksia, pyöreitä kiviä ojan pohjasta… Tai sitten valokuvia, lintuhavaintoja, eläinten jälkiä.

Erakkoluonteelleni metsässä samoilu sopii erityisen hyvin. Ei haittaa, vaikkei voi koko ajan puhua pälättää  jonkun kanssa. Ja koska huomaan olevani melko usein kärttyinen kiireestä, stressistä tai siitä että on aamu, voin käydä vaivihkaa viemässä ylimääräiset kärttyilyt metsään ja unohtaa sinne. Kaikki kiittävät.

_B1B1696

Ja nyt sain testikäyttöön Remekseltä *) uudet ystävät metsäretkilleni. Vaikka kumisaappaat ovat aina hyvä valinta mihin vaan, näistä jalkani todennäköisesti kiittävät enemmän. Halusin kengät, jotka ovat yhtä huolettomat kuin kumisaappaat, mutta mukavammat ja kaikkiin vuodenaikoihin sopivat. Ei liian painavat, varressa pitää olla riittävästi mittaa ja lestin on oltava sopiva myös metsäsuksiin.

Ensimmäinen sieniretki taittui vähän jäykästi, sen jälkeen kerta kerralta paremmin. Palaan kenkiin myöhemmin, kunhan käyttökokemusta kertyy lisää ja osaan kertoa miten näiden kanssa oikeasti menee.

 

*) Kengän malli on Chiruca Ibex, kesän 2016 uutuusmalli kuulemma. Kevyempi kuin tällaiset pitkävartiset yleensä; ainakin minun jalkani jaksavat hyvin nousta näillä tarpoessa.

Omavaraisuudesta ja yhteiskunnan eläteistä

Aamulehti

Aamulehdessä on juttu 45-vuotiaasta Ramista, joka asuu lähes omavaraistaloudessa pientilalla. Juttu löytyy täältä, kannattaa lukea. Kiinnostavaa on lukea myös tämän(kin) jutun kommenttiosiota. Jutun herättämät mielipiteet ovat monenkirjavia ja vähän yllättäviäkin. Mutta riippunee poliittisesta arvolinjasta ja omasta elämänkatsomuksesta, mitkä kommentit kutakin hämmästyttävät…

”Entä sitten kun Rami sairastuu – tuleeko hänestä sitten verovaroin ylläpidettävä?”

”Jännä, miten lasketaan omavaraiseksi, vaikka pakastaa elintarvikkeita”

”Noita yhteiskunnan elättejä tuntuu ilmaantuvan yhä lisää”

”–tuossakin yksi ihminen on käyttänyt monen muun edestä tienattuja, perittyjä tai mitä lie varoja VAIN oman itsensä hyväksi”

Katsotaas… Tulkitsen asiaa ja kommentteja nyt vain sen perusteella, mitä toimittaja lehtiartikkelissa kertoo: Otsikko on aika kärjistävä. Rami on jutun mukaan ollut yrittäjä yli 20 vuotta. Hän on siis maksanut yhteiskunnalle veroja vuosittain paljon enemmän kuin palkansaajat keskimäärin. Nykyisin mies tekee ilmeisesti freelancerina/yrittäjänä töitä keikkaluonteisesti sen verran, että saa omat elinkulunsa katettua. Niin kuin kaiketi melko moni suomalainen tekee. Hän maksaa niistä luultavasti veroja, ja jos sairastuu niin saa ihan samalla tavalla kuntansa terveyspalvelut käyttöönsä kuin kaikki juttua kommentoineet henkilöt.

Mies on paiskinut kovasti töitä päästäkseen nykyiseen elämäntilanteeseen, ja paiskii nyt edelleen töitä ylläpitääkseen tilanteen sellaisena kuin se nyt on.

Ihan en ymmärrä, missä kohtaa juuri hän on yhteiskunnan elätti tai itsekäs paska.

Ehkä tähän pätee sama viisaus kuin kaikkeen muuhunkin: suomalainen on kateellinen aina, jos toisella on hyvä olla. Mieluummin maksaa itse 50 euroa siitä, ettei naapuri vaan saa satasta.

Olen ollut huomaavinani (tai sitten olen luulotautinen), että oma elämänvalintani elää puoliksi maalla ja kohta ehkä kokonaan, herättää toisinaan samankaltaista närästystä tuttavapiirini laitamilla.

Mutta onhan se: maaseudulla asuminen, nelostien kuluttaminen, maaseutupitäjän palvelujen käyttäminen ja pienen pitäjän asuttaminen itsekkyyttä ja maapallon pilaamista pahimmillaan. Myös se, että työllistän itseni yrittäjänä, teen mitä ja mistä tykkään, lyhennän lainaa talosta joka sijaitsee itse omistamallani maalla, maksan ihan rehdisti verovaroja valtiolle enkä edes käy terveyskeskuksessa kuin ehkä kerran kahdessa vuodessa koska käytän nopeutensa vuoksi yleensä yksityistä puolta. Aika epäilyttävää.

Pieniä omavaraisuuden merkkejä on jo ilmassa, niistä omista pakasteista omiin polttopuihin. Kuinka pitkälle tällainen lista on kirpputorihenkistä kotitarvepuuhastelua, ja missä vaiheessa touhu muuttuu vakavasti otettavaksi yhteiskunnan elätti -meiningiksi?

On aika monta muutakin asiaa, joissa voisin jo nyt olla omavarainen, jos haluaisin ja olisin viitseliäs. Ihan siinä samalla, kun elän kuin ”normaalit ihmiset”, töitä tehden ja veroja maksaen.

Voisin varmaan vaikka tuottaa itse seinäpaneelit tuvan seinään, jos jaksaisin opetella käyttämään pellon laidassa seisovaa ikuvanhaa sahalaitosta. Varmaankin voisin myös kasvattaa pellolla jotain viljaa ja puida ne itse, kun puimakonekin tuolta ladosta löytyy – kyllä se toimi ainakin 25 vuotta sitten. Voisin tietysti myös alkaa harrastaa riistanmetsästystä. Epäilyttävää ja vähintääkin outoa? Omavaraistalous, kyllä siinä jotain yhteiskunnan vastaista on oltava. Tai ainakin äärimmäisen itsekästä.

Yökiertue jatkuu

Photo 26.8.2016 0.11.31

Olen elokuussa nukkunut vierasmökissä, uuninpankolla ja nyt viimeiset viisi yötä vierashuoneessa.

Kaikissa latauspisteissä on hyvät puolensa. Isoisän tekemän leivinuunin päällä nukkuu kuin turvallisessa pesässä, lämmintä on mutta patja on turhan ohut.

Vierasmökissä saa ihanan syvän ja sikeän unen, mutta siellä on yön tunteina kylmä.

Vierashuoneessa puolestaan on ihan semimukava, mutta vanha runkopatja. Ostin sen ensimmäiseen opiskelukotiini syksyllä 1999… eli ohoh 17 vuotta sitten. Ikää on kertynyt, molemmille.

Making of

Eilen sain viralliseen makuukamariini vieraita, kun järjestin Torpalla äiti&tytär-valokuvaukset viikon alkuun. Olikin muuten ihan erinomaiset mallit, ja hienoa eläytymistä Frozenin rooleihin! Minä sain olla Kristoff.

Ja kun kuvausten ansiosta kamari on pitkästä aikaa siivottu, ehkä maltan palata sinne taas jossain vaiheessa nukkumaan. Toistaiseksi jatkan tätä melkein-kuin-hotellissa-olisi-kiertuetta vierashuoneen puolella.