Näitä hetkiä varten

_B1B1865 copy

Seitsemän vuotta puunaamista, remonttia, maalausta, sisustamista, pihahommia, loputonta uudelleen tekemistä. Ja sitten joskus sellainen hetki, jolloin kaikki on niin kuin kuuluu olla: tähtitaivas, lämmin kesäilta, kynttilälyhdyt koivun oksalla, vierasmajassa kajastava valo. Pihassa rätisevä tuli, viltti, kaikki pienet detaljit kohdallaan. Kaikki täydellistä.

Niitä hetkiä varten kaikki uurastus on tehty. Ja ne hetket innostavat jatkamaan. Ehkä ensi kesänä torpan pihamaalla on taas vähän lisää tunnelmaa ja tunnelmavaloa.

_B1B1840

Sain eilen vieraakseni leppoisan autolastillisen kaupunkilaisia. Vaikka en ehtinyt imuroida enkä käydä suihkussa, ne asiat eivät olleetkaan maailmanloppu. Söimme ensi töiksemme ison pinon lettuja ja mansikkahilloa, sen jälkeen menimme tyttöjen kanssa sienimetsään ja sain leikkiä varsinaista eräopasta sienituntemukseni kanssa (jota on ehtinyt kertyä varsin vähän, mutta kantarellit nyt aina tunnistaa).

Illalla saunottiin ja syötiin. Ja aika hyvä lopputulos – neljästä vieraastani sain yhden ihastumaan tekemiini lampaankääpä-nugetteihin!

_B1B1761 torpantytto

Mutta mikä päätös illalle: tähtitaivaan alla kuun valossa tunnelmointia, elävän tulen ääressä paahdettuja vaahtokarkkeja. Kitara, musiikki. Ja ne minulle tärkeät kynttilät, lyhdyt ja tunnelmavalot tuikkimassa eri puolilla pihaa. Minä viltin alla villasukissa tähtiä tiiraillen. Siihen oli helppo torkahdella.

Lautasella pelkkää kantarellia

_B1B9227

Poimin tämän kesän ensimmäiset keltavahverot 6.7.2016. Siitä lähtien jääkaapissani on ollut täysi kulho kantarelleja, välillä kaksikin. Siispä syön sieniä ihan joka päivä. Luultavasti kohta on sienikiintiö jo niin täynnä, että olen vain tyytyväinen kun satokausikalenteri vaihtuu johonkin muuhun. Vaikka säilykeananakseen.

_B1B7499

Kantarelleja, tai kanttarelleja niin kuin itse mieluummin kirjoitan, puskee vieläkin joka paikassa pintaan. Enkä voi jättää niitä metsään, en vain voi. Kaupassa olisivat kalliitakin, sitä paitsi.

Mutta kuinka monesti ihmisen pitää tehdä sama virhe ennen kuin oppii? Olen ainakin 15 kertaa kesän aikana lähtenyt ihan vain pikipäin maastoon, ilman sieniajatuksia, ja palannut kotiin kanttarelleja kädet tai hupparin taskut täynnä. Viimeksi oli vielä polkupyöräkin mukana ja pyörästä kumit tyhjänä, ei ollut ihan helppoa taiteilla kantamusten kanssa kotiin asti.

Muovipussi farkuntaskuun lähtiessä, ei se voi olla niin vaikeaa. Vai olenko vain toivottoman puupää.

7 tuntia bussissa ja yöksi torppaan

_B1B1589

Tänään on ollut taas tällainen päivä. Lähdin aamukahdeksalta torpan pihasta, vietin koko päivän Helsingissä erinäisissä töissä ja treeneissä. Tällä kertaa ehdin päivän kuluessa jopa istua aamiaiselle ja syömäänkin. Nyt kello on 21.30, istun bussissa ja pääsen puoliltaöin takaisin omaan punaiseen tupaan.

_B1B1568

Omalla autolla näitä päiviä en jaksaisi. Mutta olen tottunut kulkemaan kaukolinjan busseilla, ja matka välillä Joutsa-Helsinki on hyvä, ja tarpeellinen, hetki olla vaan paikoillaan.

Matka kestää noin 3,5 tuntia. Tänään bussimatkailua kertyy siis 7 tuntia, plus Helsingissä vajaan tunnin bussimatkat kuvauskohteeseen ja takaisin. Aika paljon istumista.

_B1B1582

Äsken ennen bussin lähtöä ajattelin, että nyt taidan kaivata ihan oikeasti lomaa. Koko kesä on mennyt kuin siivillä, olen tehnyt töitä kesäkuun ensimmäisestä päivästä tähän hetkeen lähes tauotta. Viikonloputkin ovat usein minulle tehokasta työaikaa, yrittäjä kun olen ja tykkään työstäni – ja valokuvaajat tekevät kai aina kesäviikonloppuisin töitä.

Mutta nyt pitäisi löytää pieni tauko johonkin väliin. En vain vielä tiedä missä: Joutsassa omalla torpalla en varmasti pysty laiskottelemaan, enkä Helsingissä. En myöskään siskoni mökillä, vaikka sitä mahdollisuutta jo minulle tarjottiin. Ulkomaille en haluaisi lähteä pelkästään siksi, että voisin hetken hengähtää. Loman kohdetta täytyy siis vielä miettiä. Ja sitä, milloin ehtisin sen pikku syysloman itse luomastani kiireestä varastaa.

Onneksi on kuitenkin nämä bussimatkat. Ulkona sataa vettä, mutta bussissa on lämmintä ja sopivan vähän matkustajia. Rauhallista, unettavaa, melkein tunnelmallista.

Sitä paitsi söin juuri ihanan rasvaisen eväspullan.

Mökkivieraat, ne ihanan kamalat

_B1B0229web

Yle julkaisi hiljakkoin katsauksen mökkivieraista ja siitä, miten mökki-ihmiset suhtautuvat pihaan kaartaviin kyläluutiin. Se onkin jännä ilmiö, että ei nykyään kukaan tuppaa toisen luokse yökylään, harvoin edes muuten vaan kylään, ilman ennakkoon ilmoittamista. Mökille sen sijaan pöllähtää aina joku pihaan. Tai sitten tullaan kylään ilman, että tarkalleen tiedän kuinka pitkään vieras aikoo viipyä.

Tavallaan se on aika sympaattista ja nostalgista. Mutta minulla on aina niin hurjasti hommaa ja keskeneräisiä töitä, että pitkät visiitit ja yllätysvierailut saattavat sekoittaa kalenterini pahanpäiväisesti. Sitä paitsi tykkään siististä kodista, ja minua harmittaa jos (kun) arkena torpan siisteys pääsee rempalleen, ja vieraat päätyvät kaaoksen keskelle.

_B1B0163web

Viimeksi iäkäs sukulaispariskunta koputti torpan ovelle, kun olin viettänyt työpäivää läppärin kanssa sängyssä peiton alla, pyjama päällä ja hiukset pesemättä. Vierailu kesti onneksi ihan lyhyen aikaa, mutta lopussa haluttiin ottaa vielä pari valokuvaa perhealbumiin muistoksi. Varmaan tuli tyylikkäitä kuvia.

Kerran yksi naapuri (iäkkäämpi rouva tämäkin) astui suoraan tupaan varoittamatta. Koiran kanssa. Olivat olleet metsäkävelyllä ja rouva halusi nähdä millainen torppa on sisältä. Bonuksena sain kuulla, että tuvan ikkunanpokat ovat melkoisen kauhtuneet. No, niinhän ne ovat.

_B1B0181web

Kerran pari turistia käveli pihaan illalla 21.30; pariskunta oli lähtenyt iltakävelylle läheiseltä maatilamatkailun mökiltä. Se oli ihan ok, vaihdettiin muutama sana kotikylästäni ja tyypit poistuivat tiluksilta. Mutta kun seuraavana päivänä samainen mies ajoi metsätien kautta pihaan moottoripyörällä – samaan aikaan kun olin bikineissä ottamassa aurinkoa – tilanne oli minusta hieman kiusallinen. Mitä jos olisin ollut pihassa ilkosillani vaikka suoraan saunasta tulleena? Niinkin saatan joskus olla, koska ”eihän tänne nyt kukaan koskaan tule”.

_B1B0240web

Toisaalta minusta on kivaa kun ystävät tulevat kylään. Samalla saan itsekin pakollisen tauon ja parhaassa tapauksessa jopa kokonaisen vapaan viikonlopun työasioista. Ja silloin aika usein paistan lettuja. tosin en siksi että vieraat niitä kaipaa, vaan siksi että rakastan lettuja itse!

Olen aina asunut maalla ja viettänyt kesiä tällä perheen (ja nyt minun) omalla torpalla, joten en oikein osaa asettua mökkivieraan asemaan: millaista olisi tulla toisen mökille vieraaksi? Viihtyisinkö siellä tekemättä mitään? Osaisinko tai haluaisinko sopeutua isäntäväen aikatauluihin? Luultavasti en…

Ylen jatkojuttu aiheeseen kannattaa myös vilkaista, se löytyy täältä!

 

Kadonneet lampaat ja suuri seikkailu

_B1B7409web

Tästä alkaa muodostua leppoisa perinne tänne kotikyläni mäenrinteeseen: voidaan miehissä asettaa arvauksia, kuinka monta viikkoa kesälampaani pysyvät kotipihassa ilman suurempia karkailuja. Tänä kesänä siihen meni tasan 2 kuukautta.

_B1B7387

Minä olin kolme päivää työreissulla Helsingissä, ja sillä välin villapallerot taisivat pitkästyä odottamaan minua takaisin. Niinpä perjantaina iltapäivällä, samaan aikaan kun minä valmistauduin paluumatkalle kohti Joutsaa, tyttöni viilettivät jo hiekkatiellä kohti suurta seikkailua.

Se alkoi hiekkatieltä ohrapeltoon, parin ison ojan yli metsään ja lopulta, noin 1,5 vuorokauden kuluttua tilalta, jolla asuu kolme pässiä. Matkaa metsiä pitkin lampaat olivat taittaneet ainakin 4,5 km, luultavasti aika paljon enemmän koska metsäreitti ei varmasti ole kulkenut kovin vaaterissa kohti määränpäätä.

_B1B7454web

Huoli oli hetkittäin jo suuri, kun mietin miten varsinkin minun pienet Unelma ja Urpu jaksavat ravata pitkin ryteikköä löytämättä takaisin kotiin. Onneksi kaikki tytöt olivat kuuleman mukaan hyvissä voimissa; risujen ja lehtien kuorruttamia vain. Määränpäässä ne pääsivät navettaan odottelemaan, josta omistaja kävi ne tänä aamuna hakemassa pois. Hyvästejä ja lähtöpusuja en siis päässyt palleroille antamaan, mutta ehkä etsin ne vielä lampurin pelloilta tässä lähipäivinä ja yritän saada niihin vielä kontaktin.

Edellisvuosina nimittäin huomasin, että kotilaitumelle päästyään lampaat vieroittuvat minusta saman tien. Edes kesyin karitsa ei enää tule aidan viereen hakemaan rapsutusta, nostaa vain hieman päätään laitumella ja jatkaa sitten muun lauman perässä matkaa. Ikävä jää siis minulle, ei heille.

Jotenkin toivon silti, että joskus syksyn tullen niiden mielessä herää lämpöinen muisto Torpan kesästä, vapaudesta ja valoisista kesäilloista, jolloin ne saivat pomppia Torpan pihassa, syödä kaikkea mitä puutarhassa kasvoi ja painautua määrättömäksi toviksi kylkeäni vasten.

Maalla elämisen haikeus

Kotiseutu_IMG_1143

Ovatko maaseudulla asuvat alakuloisempia kuin kaupunkilaiset? Aloin pyöritellä tätä ajatusta mielessäni eräänä iltana, kun ajoin taas kerran kotikyläni raittia ja allani hurisi suvussa periytynyt japanincadillac eli 30 vuotta vanha Mazda 929.

Tilastot ja tutkimukset eivät ehkä tätä väitettä jaksa tukea, mutta oma kokemukseni on seuraavan kaltainen: Helsingissä vuodenajat soljuvat yhdestä toiseen ilman selkeitä rajoja, maamerkkejä tai tapahtumia. Tuoksutkin ovat miedompia, kun taas täällä maalla kaikki väreilevät hajut kielivät armotta siitä, milloin kesä alkaa vaihtua syksyyn, milloin sienet alkavat puskea pintaan, milloin lumi sulaa tai milloin kevät todella syttyy.

Kotiseutu_IMG_0835

Aikaa mittaavat tuoksullaan myös viljapelto, kuiva heinä seipäillä, mustikkametsä, lietteen ajo pellolle, metsänhakkuu, tulvivat ojat, ylikypsät hedelmät, herukkapensaat… Ja maisemassa vaihtuvat värit hennon vihreästä syvän havupuun sävyihin, sitten keltaiseen, oranssiin, punaiseen, ruskeaan, harmaaseen, lopulta valkoiseen.

Kaupungissa ei eletä ihan joka hetki kaiken tämän muutoksen keskellä. Siellä ei katsota joka aamu kotitalon portailta villasukat jalassa kuinka pihan kasvit kasvavat, kypsyvät, kerätään pois, mätänevät, katoavat lumipeitteeseen. Kuinka muuttolinnut saapuvat yksi kerrallaan, kasvattavat poikasensa pihapiirissä, kerääntyvät elokuun lopulla sähkölangoille ja lähtevät pois.

Siellä voin mennä metroon, ratikkaan, kahvilan penkille, ostoskadun valoihin. Ympärillä graniitti ja teräs ja sähköinen valo pysyvät samanlaisena vuodenajasta toiseen. Turvallisena, muuttumatta.

Kotiseutu_B1B6996

En tiedä teistä muista, mutta minuun tämä luonnon jatkuva muutos vähän vaikuttaa. Talvi on melko helppo, koska silloin vaan ollaan ja maisema on nukahtanut paikoilleen. Muut sesongit sen sijaan ovat paitsi kivoja seurata, myös aiheuttavat kroonista haikeutta ja muistuttavat miten vääjäämättä aika kuluu ja kohta on taas vuosi mennyt.

Kotiseutu_IMG_0748

Tänä kesänä aika tuntuu valuvan johonkin vieläkin aiempaa nopeammin. Kesä menee, minä vanhenin taas vuodella, ihan kaikki toivomani asiat eivät tänäkään kesänä toteutuneet, kohta on syksy.

Ja silti, silti en vaihtaisi maaseudun kesää kaupungissa olemiseen. Sen olen kokeillut niin monta kertaa, että tiedän kyllä ettei Helsingin kesä ole minua varten.

Onko koko kaupunki muutenkaan minua varten? Siihen en ole vieläkään muodostanut lopullista mielipidettäni. Ja sekin on aihe, joka saa mietteliääksi joka vuosi, varsinkin näin loppukesällä kun pitäisi päättää palaanko syksyllä Helsinkiin vai unohdunko vaan huomaamatta tänne…

 

 

Kuka täällä kiekuu?

Aamulla pihassa

On maanantaiaamu, ja minä sattumalta jalkeilla jo aamukuudelta. Lampaat seisoksivat pihassa, kaikilla naamat punaisia pilkkuja täynnä. Tyypit viihtyvät hyvin herukkapensaissa…

Suoma marjapuskasta tulleena

Ja kanalasta kuuluu kiekunaa. Kuin äänenmurroksessa olevan kukonpojan opettelua: kook-ka-kee-ee. Joku kanarouvista harjoittelee salaa kiekumista! Kun kurkistan nurkan takaa, kaikki ovat muina naisina ihan hiljaa.

Epäilen mustaa kanaa, joka muutenkin näyttää vähän kukolta ja munii jättiläismunia. Häntä pitäisi varmaan kannustaa harjoittelemaan lisää, täytyyhän sitä olla suvaitsevainen.