Elämäni sauna

Saunakamari

Tässä saunassa olen todennäköisesti saunonut elämäni ensimmäisen kerran. Hyvällä tuurilla voin kylpeä myös tulevan viimeiseni, sitten joskus.

Sauna

Lähes kaikki torpan tummahipiäisessä saunassa on ihan samanlaista kuin on ollut viimeiset 40 vuotta. Paitsi kiuas, koska vanha tynnyristä tehty oli pakko siirtää eläkkeelle kesällä 2010.

Harvian Legend 240 oli tuolloin rakkautta ensi silmäyksellä. Edelleen olen iloinen että uskalsin investoida vähän järeämpään kiukaaseen: hidas lämmittää, mutta löylyt ovat ihanat ja kiuas ilahduttaa joka kerta kun sen näen. Ja siis kuinka usein voi sanoa, että ”kylläpä tulin iloiseksi nähdessäni saunan kiukaan”..?

Puusauna

Kylpyvesi piti tällä kertaa sulattaa lumesta, koska vesipumppu meni rikki tammikuussa eikä uutta ole vielä saatu paikalleen.

Oletteko muuten huomanneet, miten säälittävän pieni vesitilkka syntyy kukkurasangollisesta lunta? Aika monta sangollista höttölunta sain lappaa vanhaan Kastorin vesipataan. Onneksi sitä materiaalia riittää, vielä vaikka vähän useampaankin saunakertaan…

Hiihtoloman kunniaksi saunoin kokonaisen tunnin. Sen jälkeen paistoin lettuja.

9 thoughts on “Elämäni sauna

    1. Kyllä, helposti :) Ja nurkissa on sopivasti hiirien vuosikymmenien aikaisia koloja niin että ilmanvaihto toimii hienosti eikä pääse tulemaan ahdistava olo kun ilma loppuu kesken :D

  1. Puukiuas ja lauteissa Musta Supi Saunavaha kertavedolla (?) luovat tunnelmaa ja tuoksua. Kiviladonnan voi kai tehdä noin tiheäksi puukiukaassa, sähkökiukaassa kuulemma ei. Kutsuvanoloinen sauna. :)

    1. Supia on joo lauteissa, niissä ei taida olla mitään vanhoja osia jäljellä (uudet tehty vanhojen mukaan kuitenkin, että säilyy perinteet näes). Supia on myös hieman seinän paneeleissa, kun jotain osia piti niistäkin vaihtaa uusiin. Muuten alkuperäinen väri :)

      Kiuaskiviä ostettiin aikoinaan ohjeen mukainen määrä, eikä kaikki edes mahtuneet kiukaan ja tuon metalliritilikön väliin. Veikkaisin siis että tiiviys ei haittaa..? :)

      1. Saamani ohjeistus on ollut hieman ristiriitaista, mutta näyttää siltä, että sinulla ladonta ei ole ollut liian tiheä, koska kiuas on säilyttänyt kivien lämpölaajetessa muotonsa ja oliviinidiabaasi(?)kivet näyttävät ryhdikkäiltä :). Tärkeintä, että sauna toimii :)

    1. Voi kiitos Marika! Sinunkin blogisi näyttää vallan kiinnostavalta :)
      Kiva että löysit tänne – toivottavasti viihdyt Torpan Tytön tarinoiden parissa jatkossakin <3

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s