Torpan Tyttö somessa

_B1B2077web

Tein tälle blogille hiljakkoin myös oman Facebook-sivun: käykääs tykkäilemässä täältä.

Kirjoitin ensimmäistä blogiani joskus kesällä 2006. Vakkaristi aloin pitää omasta elämästäni kertovaa blogia 2008, enkä siitä lähtien ole oikein osannut bloggaamisesta luopuakaan.

_B1B2071web

En tiedä, mitä kautta ihmiset nykyisin blogeihin löytävät – mistä sinä olet tullut tätä lukemaan, esimerkiksi? Joskus silloin ennen vanhaan oli blogilista.fi, mitä käyttivät tyyliin kaikki bloggaajat. Ja sen kautta vakiintuivat myös omalle lukulistalle monet sellaiset lifestyle-blogit, joita luen edelleen ja joiden kirjoittajista on melkein kaikista tullut myös kavereita, tai jopa ystäviä, ihan oikeassakin elämässä. (Mikä on muuten aika ihanaa, koska aikuisella iällä ystävyyssuhteiden solmiminen ei ole yhtään niin mutkatonta kuin joskus nuorena koulussa)

Mutta nyt… blogeja on tsiljoonittain, keskitettyä lukulistaa ei oikein ole missään, blogiperheet niputtavat vain ne suosituimmat bloggaajat kaikkien helposti nähtäville. On Indiedays, Bellablogit, Suomen Blogimedia, muun muassa. Ja sitten on ne loput siitä tsiljoonasta blogista, kuten tämä pikkuinen Torpan Tyttö, jotka toimivat ihan omin päin ja löytyvät kuin ihmeen kaupalla internetsin tarjonnasta sinunkin luettavaksesi, tai sitten eivät löydy.

_B1B2064web

Kivaa joka tapauksessa, että luet tätä nyt! Ilman lukijoita blogin kirjoittaminenkin olisi vähän outoa. :)

Torpan lämmittäminen talvella

_B1B9644blogi

Katselin juuri valokuvia kuluneen talven ajalta. Jouluaattona nurmi vihersi, järvi liplatti kauniisti ja joulutunnelma ulkosalla vaati pientä mielikuvituksen käyttöä. Muutama päivä myöhemmin maisemaan oli ilmestynyt huurre, jääkuori ja höyryävä hengitys.

Ja kun vuosi vaihtui, alkoi pakkanen.

Vähän jännityksellä odotan, milloin posti tuo tammikuun sähkölaskun. Torpassa on ympäri vuoden peruslämpö, jota ylläpitävät ilmalämpöpumppu ja 1-2 pientä sähköpatteria. Eteisessä on pikkuinen öljypatteri ja kylppärissä lattialämmitys… Ja kaikki syövät sähköä, varsinkin niinä tammikuun päivinä jolloin pakkaslukemat pyörivät -30 asteen tietämissä viikosta toiseen. Ja peruslämpöä on pakko ylläpitää, jotta vesiputket eivät jäädy. (No tokihan ne jäätyivät, heti loppiaisen jälkeisinä päivinä kun olin juuri lähtenyt Torpalta kaupunkiin)

85-vuotiaat uunit ja puuliesi olisivat niinäkin päivinä tulleet hyvään käyttöön lämmityksen avuksi, mutta tietenkin minun piti loppiaisena lähteä kaupunkiin ja jättää Torppa pakkasen ja sähkölämmityksen armoille.

Toivonkin tulevaan kesään hurjan paljon lämpöä ja leppeitä säätiloja, jotta voin silloin säästää sähköä oikein urakalla kylmän alkutalven vastapainoksi!

Jouluhommia maaliskuussa

_B1B0718blogi

Minulla ei taida koskaan olla ihan täyttä off-seasonia joulusta. Tai ehkä kesällä, silloin mieli askaroi niin monen muun sisustus/askartelu/tuunaus/remontti-asian parissa. Tällä viikolla käytin taas yhden täyden työpäivän kuvaamalla silkkaa joulua.

Tai aamu alkoi leipomalla joululeivonnaisia, hakemalla joulukuusia metsästä ja sitten vasta sitä kuvaamista. Ja parhautta oli, että sain tehdä näitä juttuja omassa Torpassani.

_B1B0705blogi

Ensi viikolle osuu taas yksi joulukuvauspäivä. Ihan sellaista oikeaa joulun tunnelmaa näin keväällä ei itselleen saa syttymään, mutta ehkä parempi niin. Sen voi säästää sitten siihen ’todelliseen’ jouluun vuoden lopulla.

Silti joulupuuhailu on minusta ihanaa, myös näin maaliskuussa. Nautin kaikesta askartelusta ja somistuksesta, ja kun sitä vielä voi tehdä työn puolesta, eivätpä ne työpäivät kovin ikäviä voi olla.

_B1B1201blogi

Tai yksi joulukuvaus kymmenisen vuotta sitten oli kyllä hieman epämukava, kuvauslokaatio oli joku vanha kylmillään oleva hirsiaitta, jossa oli huono valaistus ja kuvauspäivä taisi olla joku marraskuun kolea ja hämärä päivä… Mutta muutoin, joulukuvauksissa on aina ollut aidosti kivaa. Niin kuin nytkin, vaikka kiire oli aamusta iltaan päällä enkä ehtinyt istahtaa alas hetkeksikään. Sellaista se joulutouhotus kai yleensäkin on :)

Vierasmaja valmiina

vierasmaja logo

…enää kesä ja vieraat puuttuvat. Ensimmäinen kuva on pitkän ”valmistelun” tulos ja napattu muistoksi vuonna 2009. Jälkimmäinen on vierasmajan tyyli tätä nykyä.

Pikkuinen mökki on torpasta katsoen pihamaan vastalaidalla, ja kapea mökkitie kurvaa sen sivuitse kohti sivistystä. Rakennus on ehkä joskus 60-luvulla kevyesti rakennettu, ja aika raihnainenkin. Mutta sillä on tunnearvoa: se on isoisän tekemä, ja äidinäiti asusteli siinä silloin kun minä olin pieni ja mummo kävi maalla kesäkylässä.

Ja siksi, vaikka olisi ehkä ollut järkevämpää poistaa tuo mökkivanhus ja tehdä tilalle uusi ja tukeva, halusin laittaa vanhan kuntoon. Ja onhan se nyt aika nätti, eikö? Enää ulkomaalaus puuttuu, siinä onkin urakka mitä olen lykännyt jo monen monta kesää tuonnemmaksi. Maalitkin on ostettu jo pari kesää sitten odottamaan…

 

Uuni-ihminen

_B1B6487

Minun keittiössäni täytyy olla toimiva, tehokas uuni. En viihtyisi asunnossa, jos sen keittiössä olisi vain liesi ja mikro. Sama pätee torpassa, jossa teen ison osan ruoasta juurikin (sähkö)uunissa.

_B1B6497

On uuni-ihmisiä, ja on piirakkaihmisiä. Minä olen niitä molempia. Loppiaisena torpan uunissa valmistui sekalainen kinkku-kasvis-juurespiirakka, jossa oli vähän kaikkea mitä jääkaapissa sattui olemaan. Ja hyvääkin siitä tuli.

Viimeisen palan pakkasin matkalaukkuun, kun piti lähteä välillä käymään kaupungissa. Illalla söin piiraan, ihmettelin kaupunkikodin helppoutta (suihkusta tulee kuumaa vettä yms), ja aamuyöllä heräsin siihen että luulin yhä olevani mökillä. Ilmeisesti kolme viikkoa maalla tekee tehtävänsä, ja Helsingissä sitä tuntee olevansa lähestulkoon hotellilomalla. Johon on pakannut piirakkaa ja muita mökkieväitä mukaan.

Pakkasyö torpassa

_B1B6462blogi

Vihdoin tuli pakkanen. Ja sopivasti lunta, niin että pääsin tunnelmaan. Samalla lämpötila laski myös sisällä, raikkaan viileähköstä vielä raikkaammaksi. Vähän liiankin, minun makuuni.

Onneksi sain muurarin käymään, laittamaan vanhan puulieden toimintakuntoon ja kamarin uuniin väliaikaiset tilkkeet niin että lämpö ei sieltä heti karkaa hormiin ja harakoille. Ne auttoivat vähän, mutta kieltämättä pakkanen alkoi koetella vanhaa torppaani ja sen pakkasenkestävyyttä heti kylmän alkaessa.

Seuraava remontin kohde torpassa lienee sitten ullakko, jossa etenkin tuvan laipion päällä on kuulemma alun pitäenkin ollut aika vaatimattomasti lämpöeristystä. Lisää purua siis hilattava yläilmoihin heti kun ehtii.

Siihen saakka yritän sietää pakkaskelien takaamaa raikkautta sisätiloissa, ja ilmalämpöpumpun, kylppärin lattialämmityksen ja varapatterien tuottamia sähkölaskuja – ne kun nousevat yhä isompiin lukemiin sitä mukaa kun lämpömittarissa luvut laskevat.

(Enkä silti valita – torppa on kaikesta huolimatta ihana! Nyt tuntui kuitenkin mukavan helpolta lähteä käymään kaupungissa, jossa kaikki on valmista eikä asunnon lämmitystä tarvitse edes ajatella.)

Ensimmäinen viherkasvi

_B1B0305

Ensimmäinen viherkasvi muutti torppaan joulun alla. Viileähkössä huoneilmassa se tuntui viihtyvän hyvin, sillä jo ensimmäisen viikon aikana tuo kaunis muratti puski paljon uusia lehtiä kohti laipiota.

Minulle muratti oli merkki jonkinlaisesta uudesta – en ihan itsekään tiedä mitä se voisi olla, mutta jotain uudenlaista ajattelutapaa ehkä. Johonkin.

Aiemmin en olisi edes hankkinut ruukkukasveja, en mökille enkä kaupunkikotiin. Nyt halusin tuon. Laskin muratin makuukamarin pöydälle, ja ruukkuun sujautin yhden tekemistäni paperitähdistä. Joulun kunniaksi.

Ja täytyy myöntää, että kaupungissakin olen alkanut vähän lämmetä viherkasveille… Toissa keväänä kotiin muutti pieni ja reipas sitruspuu (joka tosin kuoli kesän lopulla, kun joutui viettämään pari helleviikkoa yksin kotona), ja nyt joulun alla kiikutin kaupunkiin torpan pellosta lapioidun pienen kuusentaimen. Siitä lisää tuonnempana – sekin näkyy yhä olevan voimissaan.

_B1B0310

Koska en ole mikään varsinainen viherpeukalo, toivon vaan että murattini viihtyy torpassa pidempäänkin. Myös talven tulevat viileät kaudet, jolloin en ole itse paikalla ja lämpötila laskee välillä alle kymmenen asteen.

_B1B0314

Vaikka ostin muratin joulukukaksi, eikö siinä ole vähän myös kevään fiilistä? Tai ehkä kiirehdin aikaani edelle, kun vasta sain vihdoin ne odotetut lumet ja pakkaset torpan ympärille. :)

Pihavalot!

_MG_3283web

En muistanut kertoa näistä aiemmin: sopivasti syntymäpäivien alla, elokuun alussa, torpan pihaan syttyivät ihan oikeat, sähköllä toimivat pihavalot!

Olin etsinyt sopivaa valaisinmallia pitkään, ihan kohtuuttoman pitkään, mutta onneksi olin nirso enkä huolinut mitä tahansa. Lopulta kesällä 2014 törmäsin näihin valoihin lamppukaupassa Jyväskylässä, ja vuotta myöhemmin kävin ostamassa niitä mukaani yhden ostoskärryllisen verran (no siis 4 kpl). Tein hyvän valinnan, nämä istuvat torppani tyyliin kuin olisivat olleet paikoillaan jo vuosikymmeniä. Sopivasti ruostuneen näköisiäkin.

Eikä kai tarvinne sanoa, miten hienolta tuntui sytyttää nämä uudet ja pitkään odotetut valot elokuisena iltana. Nauratti, ja vähän itketti, ja taas nauratti. Tunneskaala on sittemmin valoja sytyttäessä tasoittunut, alan ilmeisesti jo tottua.

Joulukuun ensimmäinen

1_12_2015

Tänään ripustin torpan pihaan jouluvalot. Samalla alkoi sataa lunta. Lumisade jatkui vielä illalla, jolloin istuin jo bussissa matkalla kaupunkiin. Myös paikallisen rautakaupan oven ylle oli laitettu jouluvalot tuikkimaan, toivottamaan heipat minulle joka joudun palaamaan taas hetkeksi kaupunkiin ja meren rannalle tuulen riepoteltavaksi.

Lastasin pihan linnuille myös isot määrät evästä, että pärjäävät siihen saakka kunnes palaan torpalle seuraavan kerran. Peittelin polttopuukasoja ja otin esille ikkunatähtiä. Torppa saa jo valmistautua pikku hiljaa joulun tuloon.

Rauhallista Joulua!

23_12_2014_MG_0895_fb
Torppa on kuin soma, punamultainen piparkakkumökki tähtitaivaan alla, keskellä hankia. Maisema on nyt täysin päinvastainen kuin vuosi sitten, jolloin tihkutti vettä, ja puutarhassa vihersi kesäinen nurmi. Nyt pakkasta on -13, lunta on riittävästi vaikka hiihtämiseen (jos olisi sukset), ja huomenna on jouluaatto.
Rauhallista, kaunista joulua Sinulle joka satut poikkeamaan tähän blogiini!