Talven lempikengät (taas yhdet)

tyttömaiharit

Näin talviskaudella olen saanut jättää kumpparit nurkkaan, ja huopikkaatkin ovat vaihtelevassa säässä jääneet harmillisen vähälle käytölle. On tarvittu jotain näiden kahden kenkämallin välimaastosta, joten ostin Slovakiasta (taas) uudet kengät. Mutta kivat ja hyvät, noin niinkuin perusteluksi ostokselle!

Ennen matkaa ajattelin, että jos reissusta löydän harmaat maiharit, olisi se aika napakymppi. Oheistoiveena kenkien tulisi olla aitoa nahkaa, hetivalmiiksi mukavat jalassa, ja niiden pitää vielä näyttääkin kivalta.

Ja kas – sen jälkeen kun olin kaikki kenkäkaupat Bratislavassa kiertänyt läpi, sellaiset löytyi. Kiitos, itselleni kärsivällisyydestä ja kiertämisestä. Kiitos, Bratislavan kenkäliikkeet joissa on valtavan paljon enemmän valikoimaa kuin Suomessa. Ja kiitos matkalaukkuni, joka kuuliaisesti venyi niin että uudetkin shoppailut mahtuivat paluumatkalla yhteen matkalaukkuun. Vieläpä käsimatkatavaroihin (kiitos vain Finnaririn uuden ”halpa”matkustusluokan, jonka vuoksi piti kuitenkin ostaa kamerajalustalleni erillinen paikka ruumaan ja kaikki muu oli saatava mahtumaan käsimatkatavaroihin).

Mutta niin – uudet kengät. Ovat olleet käytössä siitä lähtien melkein päivittäin. Hyvät on!

Telemark-hame, iätön ja ikuinen

villavaatteet

Alkuvuodesta 1997 Suuri Käsityö -lehti esitteli kaavojen kera Suomen kansalle idean: vaatteita ja neuleita telemark-tyyliin. En tiedä kuinka moni siihen ideaan tarttui, mutta meillä kotona siskoni halusi kuvan mukaisen pitkän villahameen.

Mitäpä äidit eivät tekisi lapsostensa puolesta? Niinpä äitimme kuuliaisesti ompeli, teki itse päällystetyt napit ja kaikki. Ja sitten vielä minulle samanlaisen.

villahame

Siitä on siis jo 20 vuotta. Ja arvatkaas mitä hameille kuuluu? Ne ovat yhä kuin uudet. Minun hameeni tosi vähän ryppyinen, kun olen säilönyt sitä kerettiläisesti, viikattuna vaatekaapin hyllyssä. Mutta uskallan jo nyt arvioida, että hame tulee kestämään oman elinikäni, ja ehkä pari seuraavaa.

telemark-hame

Täyspitkä, kellohelmainen villahame ei ehkä ollut silloin eikä ole nytkään mikään trendin aallonharjalla surffaava must have, mutta se on kaunis ja kauniisti tehty. Nostalginen. Ja lämpöisempi kuin kolmet farkut yhteensä.

ootd: äidin tekemä villahame / H&M:n neuletakki / Ten Pointsin nilkkurit / Merjan tekemät kynsikkäät *)

*) En tiedä Merja luetko blogiani, mutta olen pöllinyt kummipoikasi kynsikkäät ja ne ovat ahkerassa käytössä joten kiitos vaan, hyvät ovat! :)

Onnellista vuotta 2017!

suomi100

Pitkien vuosi-inventaario-pohdintojen sijasta päädyn nyt sanomaan teille kaikille vain tämän:

Kiitos tästä kuluneesta vuodesta kaikille, jotka olette ilahduttaneet olemassaolollanne minua ja läheisiäni. Ja paljon hyvää onnea ensi vuotta varten, ihan jokaiselle!

Nyt lähden vuoden viimeiselle sambakeikalle Mikkeliin, nostan ehkä maljan elämälle sen jälkeen ja jatketaan tästä ensi vuonna. Kiitos ja kuulemisiin pian! <3

Yhden roska on toisen aarre

sinkkiampari

Vanha viisaus pätee ihan aina, ja kaikkea voi tarvita vielä joskus. Onneksi metalliromun keräilyni on vähän venynyt, yhdestä kesästä toiseen ja kolmanteen – ja käytännössä kaikki rauta ja muu romu lojuu edelleen Torpan nurkissa odottamassa parempia kierrätysaikoja.

Nämä kaikki pelastin syksyllä romukasasta: kaksi puhki ruostunutta metallisankoa ja pyöreän minkälie-astian, josta samaten puuttuu pohja. Miten en aiemmin ajatellutkaan, että ne ovat Ehdottoman Välttämättömiä ja Äärimmäisen Tarpeellisia pihakukkien ja talviasetelmien tekoon? Onpa hyvä että melkein kompastuin yhteen sankoon ja sain idean hyötykäytöstä.

Pihan sisustus onkin yksi osa-alue, johon en ole aiempina vuosina kovin paljon ehtinyt kiinnittää huomiota. Nyt siihen alkaa olla monta ideaa ja ajatusta.

Ehkä aikaa on riittävästi kulunut niistä vuosista, jolloin tottui siihen että pihalla ei voinut olla mitään ylimääräistä, jotta isän ja traktorin kulkureitit eivät häiriinny. Koska traktorillahan, luonnollisesti, voi milloin tahansa tulla tarve päästä mihin tahansa.

Jouluateria linnuille

lintulauta-homotiainen

Tänään ostin linnuille 40 kg auringonkukansiemeniä, 78 talipalloa ja 7 rasvasiemenseos-pötköä. Ehkä niillä pärjää ensi vuoden puolelle, eli ainakin jokusen viikon.

lintulauta-talviruokinta

Metsän pikkulinnut, nuo suloiset pikku ahmatit. Välillä tuntuu, että ruokin koko metsän linnut. Lintulaudoilla riittää ruuhkaa päivittäin, ja voi että sitä ruokaa myös kuluu. Isot, pulleat närhet eivät ainakaan vähennä ruoan menekkiä.

Mutta ei se mitään. Tykkään näistä linnuistani, ja ehkä nekin tykkäävät minusta tai ainakin siitä lupaavasta rapinasta, mikä kuuluu kun kannan peltistä ruokasankoa kohti lintulautaa.

Siispä hyvää joulua teille, pikkuiset! Kevääseen asti pidetään taas pöytä katettuna.

Villapipo ja huopikkaat

_b1b0377

Jotenkin tykkään tästä talvikaudesta, kun ilma on raikas ja saa pukea paljon vaatetta ylle. Sisä-Suomen pakkanen on muutenkin lempeä tai ainakin miellyttävä, jos pitäisi vertailla Helsingin merelliseen viimaan ja kosteuteen.

_b1b0392

Pukeutumiskysymys, sitähän tämän talvisesonki on ja sitä toistelen aina ystävilleni jotka värjöttelevät liian vähissä tamineissa tyylikkyyden nimissä. :)

_b1b0382

Olen muuten ihan hiljattain oppinut uuden termin: ootd. Ennen puhuttiin blogeissa vain arkisesti päivän asu -kuvista, nyt pitää käyttää tätä fiinimpää käsitettä: outfit of the day. Se piti googlata kun en aluksi ymmärtänyt mistä puhutaan…

_b1b0398

Siispä: ootd / villapipo / paljettineule / farkkuhaalari / kynsikkäät / iäisyyden vanhat huopikkaat / pellavahuivi

 

Talvi… ja hiiret

_b1b0007

Lauantai-iltana tuvassa rapisi tavallista enemmän. Lisäksi ilmalämpöpumpusta näkyi roikkuvan joku eristysnauha.

Paitsi että se ei ollut eristettä, vaan hiiren häntä.

_b1b9953

Rakkaat kotihiireni ovat ennenkin löytäneet käteviä pesäpaikkoja lämpimistä paikoista. Kuten sulakekaapista, jossa sen kodinrakennuksen johdosta paloi pari sulaketta ja yksi hiiri.

Nyt hiireni päättivät muuttaa ilmalämpöpumppuun. En tiedä miten se on mahdollista, mutta sieltä hirsiseinän ja putkien läpiviennin kohdalta on varmasti helppo pääsy pumpun sisälle. Nyt söpö pikku hiiru oli tomerasti puuhaamassa pesää laitteen sisälle, vain häntä näkyi kun se roikkui näppärästi tuvan seinää pitkin tilaa viemästä.

Yritän olla ymmärtäväinen: hiiret kuuluvat vanhaan taloon. Mutta siinä vaiheessa kun ne tunkeutuvat minun puolelleni, alkaa kärsivällisyys olla koetuksella.

Eilen ostin rautakaupasta uusia Supercat-hiirenloukkuja. Ovat parhaita ja käteviä käyttää. Nostin ullakolle nyt kaksi rinnakkain, illalla rapinaa ei kuulunut ja tänään molemmista loukuista löytyikin hiiri. Tai no, suunnilleen puolikas.

_b1b0017

Tiedän, että hiiret voivat syödä loukkuun jääneen hiiren, sehän on vaan hyvä kun saavat siitä proteiinia ja siivoavat puolestani jäljet. Tällä kertaa asialla on kuitenkin ollut joku ihan muu, sillä nämä hiirut oli kunnon metsämiehen tapaan suolistettu ja muutenkin jälki oli aika rouvia. Loukun ympärillä oli vietetty kunnon lihabakkanaaleja.

_b1b0029

Pihalla oli uudenlaisia jälkiä, ja kiitos google, jäljet ovat ehkä lumikon. Joten voipi olla, että vaikka hiiret saadaan vähenemään, ullakolla saattaa majailla myös lumikko. Se on hyötyeläin pyytäessään hiiriä ja myyriä, mutta asuintalossa se tekee pahimmillaan hurjaa tuhoa. Toivottavasti se oli vain ohikulkumatkalla… Jatkoa odotellessa.

Ensilumi

ensilumi-img_8704

Muutin Helsinkiin elokuussa 2003 *), ja siitä lähtien asumisratkaisussa ehkä vaikeinta on ollut hetkien menettäminen maalla. Olen monesti kaivannut maalle silloin, kun ensimmäiset leskenlehdet puskevat tienlaitaan, kun muuttolinnut saapuvat, kun ensilumi sataa maahan.

Tänä syksynä sain olla Torpalla juuri sinä päivänä. Ja tunsin siitä suurta kiitollisuutta. Pieniä lumihiutaleita sateli koko päivän, ja minä sain iloita niistä kaikista.

img_8594

Rastaat, mustarastaat, käpytikka ja yksi rohkea tiainen jatkoivat uurastusta viimeisten omppujen kimpussa, eikä niitäkään tuntunut lumi suuremmin haittaavan.

img_8675

Ihastelin, miten kauniiksi kaikki muuttui. Liiterin edessä (jo pari vuotta lojuneet) romukasat katosivat näkyvistä, havupuut saivat päälleen soman sokerihuurteen ja ajatukset vaeltelivat jouluvalojen ripustamiseen.

Saman päivän iltana lähdin taas kaupunkiin. Miltä Torpalla mahtaa näyttää kun taas pian pääsen maalle? Vähän on jo sinne ikävä.

*) Illalla kirjoittaessani väitin ponnekkaasti että muutin Helsinkiin vasta 2013. Mutta 10 vuotta sinne tänne, kuka niitä laskee…

Torpan lämmittäminen talvella

_B1B9644blogi

Katselin juuri valokuvia kuluneen talven ajalta. Jouluaattona nurmi vihersi, järvi liplatti kauniisti ja joulutunnelma ulkosalla vaati pientä mielikuvituksen käyttöä. Muutama päivä myöhemmin maisemaan oli ilmestynyt huurre, jääkuori ja höyryävä hengitys.

Ja kun vuosi vaihtui, alkoi pakkanen.

Vähän jännityksellä odotan, milloin posti tuo tammikuun sähkölaskun. Torpassa on ympäri vuoden peruslämpö, jota ylläpitävät ilmalämpöpumppu ja 1-2 pientä sähköpatteria. Eteisessä on pikkuinen öljypatteri ja kylppärissä lattialämmitys… Ja kaikki syövät sähköä, varsinkin niinä tammikuun päivinä jolloin pakkaslukemat pyörivät -30 asteen tietämissä viikosta toiseen. Ja peruslämpöä on pakko ylläpitää, jotta vesiputket eivät jäädy. (No tokihan ne jäätyivät, heti loppiaisen jälkeisinä päivinä kun olin juuri lähtenyt Torpalta kaupunkiin)

85-vuotiaat uunit ja puuliesi olisivat niinäkin päivinä tulleet hyvään käyttöön lämmityksen avuksi, mutta tietenkin minun piti loppiaisena lähteä kaupunkiin ja jättää Torppa pakkasen ja sähkölämmityksen armoille.

Toivonkin tulevaan kesään hurjan paljon lämpöä ja leppeitä säätiloja, jotta voin silloin säästää sähköä oikein urakalla kylmän alkutalven vastapainoksi!

Avanto, saukko ja iltauinti

_B1B9630web

Viime talvena löysin uuden ihastuksen: avantouinnin. En käy avannossa kuin harvakseltaan, silloin kun sopiva tilanne osuu kohdalle (ja niitä osuu aika harvoin, kun en aktiivisesti ole hakeutunut roudasta rospuuttoon -tyyppisesti avantojen äärelle).

Tällä kertaa tilaisuus oli aivan liian hieno hukattavaksi: pääsin viettämään syntymäpäiväjuhlia vuokramökillä. Paikka osoittautui hurmaavaksi: somasti sisustettu pyöröhirsimökki upealla paikalla, joen mutkassa omassa rauhassaan. Lähinaapurina saukkopariskunta, rantasaunan edessä laituri ja veden pinnalla vain kevyt jääkuorrutus. Saunan ikkunasta saattoi ihastella saukkojen seikkailuja jään reunalla.

Minun vuoroni saunoa tuli vasta muiden jälkeen (kun myöhästyin naisten saunavuorosta), mikä ei yhtään haitannut koska on ihanaa nauttia yksin saunan hiljaisuudesta. Otin kainaloon tunnelmallisesti pyyhkeen ja kirveen, ja kävin ensi töikseni hakkaamassa jään auki.

Ensimmäisellä uinnilla huomasin, että kun on ensin tassutellut lumisen polun verran paljain jaloin laiturille, ei avannon vesi tunnu enää miltään. Toisella käynnillä huomasin, että jos jää vielä laiturille seisoskelemaan uinnin jälkeen, voi varpaita lämmitellä välillä siellä avannon vedessä.

Toisella kerralla myös saukko kävi tervehtimässä. Turvallisen etäisyyden päässä se tuuppi nenällään jääkerroksen rikki, työnsi päänsä pinnalle, jäi siihen ihmettelemään ja tuhisemaan. Minä tuhisin takaisin ja ihailin rohkeaa eläintä. Lauantai-illan sininen hetki ei olisi voinut olla täydellisempi.