Pörröiset eläinystävät

Kuinka moni on jo käärimässä sanomalehteä rullalle, kun näkee kevään ensimmäisen kimalaisen raahustamassa mökin lattialla? Äkkiä sanomalehti takaisin lehtikoriin ja kimalainen turvaan, ulos aurinkoon.

Sen lisäksi että kimalainen on söpö ja pörröinen, sillä on juuri nyt siinä lattialla, jäykistyneitä jalkojaan oikoessaan, tärkeä tehtävä joka vaikuttaa myös meihin ihmiseläimiin.

Kimalaisista vain kuningatar talvehtii (muut yhdyskunnasta ovat siis kuolleet jo syksyllä,  kovan kesäduunin jälkeen). Vain kuningatar voi luoda kesäksi uuden yhdyskunnan, joka pölyttää kasvit metsässä, puutarhassa ja pelloilla. Ja jos lätkäiset kimalaisen keväällä kuoliaaksi, menee sen mukana koko tuleva yhdyskunta – ei siis ihan pikku juttu!

Savon Sanomien jutussa (jonka SS oli lainannut Helsingin Sanomilta, mutta en viitsi sitä juttua linkittää tähän koska lukemista rajoittaa maksumuuri) on konkretisoiva esimerkki:

”Peltolan mukaan kimalainen on suomalaisten luonnonmarjojen tärkein pölyttäjä. Hänen mukaansa yhden kuningattaren menetys voi tarkoittaa 10–20 kilon menetystä marjasadossa.”

Savon Sanomien koko juttuun viime keväältä pääset tästä linkistä.

H&M Homen ihastuttava kimalaismuki sykähdytti, ja ostin sen muistuttamaan torpasta, kimalaisista itsestään ja ehkä tärkeimmästä – siitä kuinka isäni harrasti mehiläistarhausta vuosia sitten torpan niityillä. Niiden vuosien jälkeen olen tuntenut suurta sympatiaa ja arvostusta tasapuolisesti mehiläisiä ja kimalaisia kohtaan (ja vähän jopa ampiaisiakin, vaikka niiden pölyttämistehtävä ei olekaan niin merkittävä)

Huraa kimalaiset ja huraa mehiläiset! Tärkeää työtä teette. Ja ootte aika söpöjä ja pörröisiä.

Linnunpönttö, kolme mallia

Tiluksillani asuu tosi paljon lintuja, eri kokoja ja malleja. Ja heille minulla on ollut tarjolla YKSI linnunpönttö. Voitte arvata että sillä on riittänyt kysyntää, tarjouskaupassa voisi kyseisen asunnon hinta nousta aika kovaksi.

Tänä keväänä sain vihdoin aikaiseksi asentaa pari uutta. Se on jonkin sortin alku, kun tavoitteena on ainakin parikymmentä tai vaikka jokaiselle oma. Jos olisin näppärämpi puukässähommissa, pönttöjä varmaan olisikin jo enemmän.

Vanha pönttö on perinteinen malli. Ja kaksikerroksinen, sillä sen katolle tehdään joka vuosi myös miellyttävän ilmastoitu avopesä.

Nyt tarjolla on myös pari modernia asuntoa – miltä kuulostaisi funkkishenkinen poimuripönttö tai merellinen bungalow? Mielenkiinnolla odotan, että uudet asukkaat uskaltautuisivat asettumaan taloksi.

Riikalle erityiskiitos upeasta diy-poimurihuvilasta, jonka sain viime kesänä synttärilahjaksi! Ja ihanan Peace & Style -blogin Anskulle suurkiitos bungalowista. Se on nyt Torpan oman vierasmaja-bungalowin seinässä odottamassa asukkaita :)

Villiyrtit, täällä taas

Oon odottanut jo pitkään että tämä kausi alkaa. Että pääsen keräämään ruokani suoraan pihasta ja metsästä. Nyt se on vihdoin täällä!

Alkuviikosta piha alkoi yhtäkkiä elää. Kuivat lehdet vaan rapisivat, kun sinivuokot alkoivat puskea esille ja seuraavana päivänä kukat olivat jo auki. Yhden päivän aikana myös ruoho alkoi vihertää eteläseinustalla. Ja tiesin jo odottaa: samaan aikaan nousivat esiin ensimmäiset lilliputti-kokoiset vuohenputken versot.

Nyt niitä voi jo kerätä keittiöön, ja olen kulhoni kanssa jo menossa. Nokkonen ei ole ihan vielä ehtinyt täällä kasvuun, mutta sen vuoro lienee jo muutaman päivän päästä.

Oman lempparini eli vuohenputkipiiraan leipomisesta intoilin jo vuosi sitten, lukekaapa tästä lisää!

Minä ja sukset

Muistin, miksi en koulussa tykännyt hiihtämisestä. Olen aika kehno hiihtäjä: en ehkä pärjäisi sille venezuelalaiselle MM-kilpailijalle. Mutta talvea Torpalla riittää vielä pitkäksi aikaa, joten ehdin ainakin opetella taas tekemään suunnilleen suoraa latua hangen pintaan.

Nyt on sitä paitsi sellaiset kengätkin, jotka oikeasti sopivat suksien kanssa yhteen. Metsäsukset, yhden koon eräsiteet ja vaelluskengät. Ja keväthanki ja aurinko! Idyllistä ei puutu oikeastaan muuta kuin se sulava hiihtotaito, jotta voisin sivakoida tuulen lailla tuonne pellon laitaan ja siitä kuusikkoon kuin metsän poika jylhän kuusiston.

Vaan eipä haittaa. Eilen oli nimittäin ensimmäinen päivä tulipalon jälkeen, kun päätin vain olla. Vietin koko päivän Torpalla, kävin pariin otteeseen suksimassa metsässä, haahuilin ja illalla villiinnyin avaamaan television.

Vähän aikaa piti etsiä töpseliä ja tutkia kaukosäädintä, mistä löytyisi oikeat nappulat kanavan vaihtoon.

Luulen, että päivän mittainen laiskottelu teki tähän väliin nyt ihan hyvää.

 

Sukset Peltonen / Retkisiteet Finngrip /
Vaelluskengät Chiruca Ibex – kengät saatu testikäyttöön Remekseltä

Talvi, kaunein vuodenaika

Pakkaspäivänä on aika kiva kurkata peiton alta ikkunaan: millaisia ovat puiden oksat? Pitääkö jo ennen aamiaista hypätä huopikkaisiin ja kiirehtiä kameran kanssa ikuistamaan luonnon oma, nopeasti muuttuva taide?

Vaikka kesä on suloinen ja ihana, on tämä talvi sentään jotain ihan muuta. Tällaisina pakkaspäivinä kaikki on niin kaunista, sokerilla tai tomusokerilla huurrettua ja puhdasta. Ollapa joskus vain loputtomasti joutilasta aikaa ja kamera käytettävissä yhtä aikaa!

Ja koska tosiaan välillä on pakko vain kiirehtiä ulos ja kuvaamaan, ei silloin tule mieleenkään miettiä mitä vaatteita olen päälleni kiskonut. Niinpä kylänraitin ohikulkijat näkevät välillä aamupäivisin aika mielenkiintoisia vaateyhdistelmiä, joiden keskeltä pilkottaa punainen nenä ja pörröisiä hiussuortuvia.

Ehkä tyylikkäintä pukeutumistani edustavat 25 vuotta vanhat satiinipyjaman housut yhdistettynä mummon perintöhuopikkaisiin. Viimeksi sentään oli niiden pyjamahousujen sijasta maltillisemmat harmaat collegehousut ja pinkit kumisaappaat. Jätän kuvat näistä outfit of the day -kokonaisuuksista nyt ihan vain mielikuvan tasolle, koska tuo talvi itsessään on aika paljon kuvauksellisempi juttu.

Päivän pakkolepo

Olen kai niin harvoin kipeänä, että en ymmärtänyt yhtään mistä on kyse kun heräsin aamuyöstä jyskyttävään päänsärkyyn. Se oli alkanut oireilla jo illalla, ja silloin kiirehdin nukkumaan kun ajattelin että se on taas vain sitä minun tyyppivikaani – nukkumalla yleensä ohi menevää pääkipua.

Yöllä kipu oli yltynyt niin kovaksi, etten voinut enää nukkua. Tunsin, että tyyny on muuttunut kiveksi, ja haaveilin viileästä, pehmeästä pumpulista johon voisin kalloni edes pieneksi hetkeksi painaa. Ulkona oli pimeää, mutta tuntui että silmiin sattuu (ikkunasta kajasti katulamppu ja naapurihuoneesta ikkunaan jääneet jouluvalot.

Aamulla särky jatkui. Ja oksettava olo. Olen käynyt viime viikkoina paljon sairaalan tiloissa, ja mietin jo kaikkia mahdollisia tauteja joita olen sieltä ovenkahvoista tai pöytäpinnoista saanut kerättyä mukaani. Kissa kävi huolestuneena haistelemassa kasvojani. Ja tassutteli kiireesti kauemmas nukkumaan. Iltapäivällä totesin, että tältä se kuume varmaan tuntuu.

Sen huomion jälkeen piti jo soittaa siskolle hätäpuhelu, kun en muuta keksinyt. En tiennyt mitä lääkettä voisin syödä (en ole tainnut käyttää kuumelääkkeitä siis ihan hetkeen), kunnes sisko neuvoi kokeilemaan Finrexiniä. Niin tietysti. Kiitos. Sitä siis kurkkuun – ja kas, illalla vointi onkin ollut kuin uudella ihmisellä. Peiton alla maaten sain tehtyä yhden myöhässä olevan työtehtävänkin valmiiksi. Ja sitten tiskasin. Siitä urotyöstä tuli vain selkä kipeäksi, koska tässä suuressa talossa järven rannalla on aika matala tiskipöytä.

Näinkö helposti se kaamea kuumetauti meni ohi? Mistä se oikein tuli ja mihin se jo meni? Nyt sormet ristiin, että se ei palaa salavihkaa huomenna takaisin. Ei minulla ole aikaa sairastella.

Talvi järven rannalla

Luulen nyt, että vietän tämän talven järven rannalla. Nyt kun muotoilen asian noin, se kuulostaa aika kivalta. Vähän kuin Luumujen poukama.

Vietän talven myös tukkirekkalinjan varrella. Sekin kuulostaa melkein kivalta, jos ajattelee että se on vähän kuin asuisi vanhalla rautatieasemalla, jossa ohi kiitävien junien kolinaan ajan myötä tottuu. (Paitsi täällä noihin tukkirekkoihin ei totu, ne ajavat liian lujaa ja liian läheltä, ja viis veisaavat 60 km/h nopeusrajoituksesta)

Torppa on onneksi lähellä. Käyn siellä alituiseen, mutta pääsääntöisesti kissat ja minä majoitumme täällä toisessa, suuressa talossa. Järven rannalla. Täällä on erilainen puutarha, paljon erilaista valokuvattavaa, ja kissoille tilaa temmeltää monessa kerroksessa.

Ja ai että minä rakastan talvea ja valokuvaamista, etenkin tässä lausekontekstissa niistä yhdessä. Kuurainen maisema ja talven kylmä valo – niissä on jotain eteerisen kaunista.

Telttaretki takapihalla

Tällä viikolla on tapahtunut ainakin kaksi merkittävää asiaa: lähdin kesälomamatkalle Sysmään ja ostin ensimmäinen ikioman teltan.

Loma on vain muodollinen termi, käytännössä teen Sysmässä töitä ihan yhtä lailla kuin kotona Torpalla. Lisäksi hoidan siskon maatilalla lehmien iltapuuhat ja huolehdin vuokramökkiasioista, kun itse talolliset lähtivät harvinaiselle (ja lyhyelle) omalle vuosilomalleen eksoottiseen Muumimaailmaan.

Mutta kun lomalla ollaan niin pitäähän täällä tehdä vähän lomajuttuja. Kerran olen jo kokeillut riippumatossa makoilua, ja tänään pystytin uuden kupolitelttani takapihalle. Maisema on kohti ylväänä keinahtelevaa viljapeltoa ja naapurin lehmiä, teltan alla on käpyjä ja teltan päällä nuoret västäräkit harjoittelevat syöksylentoja. Puitteet ovat siis sen verran mainiot, että päätin jäädä telttaan yöksi.

Toki välissä piti lähteä käymään navetalla ja purkaa vähän kuvia tietokoneelle. Teltassa odottaa jo uusi makuupussi sekä varmuuden vuoksi vielä Star Wars -huopa. Se tulee käyttöön joko minulle tai teräväkyntiselle kissalle nimeltä Viiru (alan epäillä, että nimi ei tulekaan turkin harmaista raidoista vaan jäljistä, joita kissa jättää iholleni).

Talon koira Remu otti heti paikkansa teltan edustalla myyränvahtina, ihan kuin se olisi tiennyt että niin kuuluu olla.

Omat kanat ja lampaat ovat vielä pari päivää äitini huollettavana Torpalla. Toinen isoista lampaista oli jo tänään murtautunut laitumelta pihan puolelle, toinen nilkuttaa ja se yksi kana alkoi sittenkin hautoa. Muuten siellä sujuu kuulemma ihan mukavasti.

Pala mökkiä kaupunkiin

Kiikutan lähes aina Helsinkiin mukanani jotain maalta. Joulun alla kaivoin lapiolla matkalaukkuun pienen kuusen, joka viihtyikin yllättävän hyvin kaupunkiasunnossa kukkaruukkuun istutettuna. Kunnes kävin helmikuun alussa Brasiliassa, ja kolme viikon matkan aikana kuusi oli kuivunut korpuksi.

Toukokuun alussa koivut olivat kauniisti hiirenkorvalla, ja sulloin matkatavaroiden mukaan myös nipun koivunoksia. Ne sulostuttivat citykotia leikkokukkien sijasta kauniisti parisen viikkoa.

Nyt en enää tuo maalta mitään kaupunkiin, vaan päin vastoin yritän aloittaa pakkaamisen ja siirtyä taas kesäksi Torppaan asumaan. Tiedän jo etukäteen, millainen kenkien määrä mukaani lähtee, ja miten moni kenkäpari palaa syksyllä taas Helsinkiin kertaakaan kesän aikana käyttämättä…

Paitsi jos tänä vuonna osaisin olla järkevä, ja jätänkin kaiken turhan ja sellaiselta kuulostavan kaupunkiin. Järkevyyteni jää nähtäväksi – muutto koittaa toivon mukaan viikon päästä!

Kevät ja tulva mökkitiellä

Metsän sulavat lumet, pihan pehmenevät painanteet, tulviva mökkitie. Kevät on tullut.

Pari vuotta sitten mökkitien puoliväliin uusittiin ojarumpu. Edellinen oli vanha ja lohkeili palasiksi, se kun oli jotain isän kierrätysviemäriputkea. Nyt oli tavoitteena saada vihdoin hyvä rumpu, kevättulvat kuriin ja mökkitielle paremmat oltavat rospuuton ajaksi.

Mitä vielä, uusi putki on keväisin ihan yhtä tukossa. Ei auttanut edes sulatusta varten rumpuun ujuttamani vesiletku – se kun on myös näitä torpan kierrätysmatskuja jostain 35 vuoden takaa ja nähtävästi reikäinen. Koska myös letku on umpijäässä.

Mutta ei se mitään, kevät on täällä ja kyllä se tulvakin ajastaan taas rauhoittuu. Ja soraa saa tielle lisää paikalliselta, tuleepa taas tuettua lähipalveluja jos tie menee tänä(kin) keväänä kovin heikkoon kuntoon.

Pihalla bongasin tänään kaksi hienoa lintulajia. Järripeippoja lintulaudan alla (en ole koskaan ennen nähnyt) ja joku uljaan näköinen haukka pellon keskellä pienen kuusen latvassa. Seinän takana vilistää ilmeisesti kokonainen hiiripesue. Kevät taitaa olla heilläkin siellä.