Ehkä tiedätte miltä tuntuu juurettomuus. Tai se tunne, kun palaa omille juurilleen ja tietää että on palannut kotiin.
Joskus juurettomuuden ja eksyneen olon tunnistaa vasta myöhemmin, kun katsoo omaa elämäänsä vähän taaksepäin.
Olen sanonut, että juureni ovat kasvaneet syvälle torpan peltoon. Enkä siinä edes liioittele: täällä mieli hiljenee ja hengitys syvenee. Tiedän selkeämmin mitä haluan, kuulemma näytänkin erilaiselta.
On ollut vähän kaikenlaista, kuluneet pari vuotta. Tai ehkä ne 15 vuotta, jotka ovat vierineet siitä kun muutin Helsinkiin. On ollut välillä levotontakin poukkoilua ja oman paikan hakemista. Näkymättömyyttä ja näkyväksi tulemisen yritystä. Unelmia ja niiden jalostumista, välillä menemistä väärään suuntaan ja sitten taas paluuta takaisin omalle tielle. Moni asia tuntuu nyt jälkeenpäin ajatellen kaukaiselta ja jopa itselle vähän vieraalta.
Ja lopulta päätinkin, että minä tyttö muutan takaisin maalle.
Joutsaan muutosta on nyt jo pari vuotta, ja senkin jälkeen on ollut vähän kaikenlaista. On pitänyt kasata välillä itsensä ja välillä eräskin muuttokuorma paikasta toiseen, järjestellä omia ja toisten asioita. Hakea paikkaani paluumuuttajana ja siirtää yrityksen toiminta uusiin ympyröihin.
Torppa on saanut olla muuttolaatikoiden logistiikkakeskus ja päävarasto, ja asuminen kaiken kaaoksen keskellä täällä on ollut välillä mahdotonta.
Mutta onpa vaan ihanaa, että nyt alkaa selkiytyä! Muuttolaatikot on kannettu pois, ja pääsen viimein asettumaan taas taloksi. Kuluneet pari viikkoa onkin ollut aika mukavaa: olen saanut painaa jalkapohjat vasten torpan puulattiaa, kulkea pellolla saappaat jalassa ja villasukat makkaralla, huokailla kevätluonnon kauneutta ja jännätä kelpaako uusi linnunpönttö kirjosiepoille.
Tänään draamaan kaarta taivutti myös uljas kurki, joka lensi puutarhan yli kuusenlatvoja viistäen. Ja jänis, joka talven jäljiltä kirjavana pomppi alapellon halki omissa ajatuksissaan. Minä puolestani löysin ensimmäiset horsman versot, jännitystä luvassa siis myös huomiseen lounaskokkailuun.
Täällä lintujen ja metsän eläinten keskellä tiedän taas oman paikkani, juuret pellossa ja mieli kirkkaana tähtitaivasta kohti. Täällä tiedän olevani minä, tiedän oikean suunnan ja tiedän että täällä on hyvä.
torpantytto.wordpress.com 
Elämä on usein juurettomuutta, mutta jos juuret saa sopivaan maahan, siitä kannattaa pitää kiinni. :)
Niin se taitaa olla, monessa elämänvaiheessa ja paikassa. Monelle ne omat lähtöjuuret voivat myös olla asia mistä jopa haluaa pyrkiä irti ja pois; minulla on käynyt hyvä onni, että lähtöpiste on ollut hyvä ja hyvällä tavalla merkityksellinen, ja varsinkin että olen saanut mahdollisuuden palata sinne takaisin!
Loppua kohden lukiessa tuli itsellekkin sellainen hyvä olo. ”Tiedän tulleeni kotiin” – tunnelma välittyi tekstistäsi!
Kiitos! Ihanaa jos onnistuin välittämään edes hitusen sitä tunnetta, mitä olen tässä huhti-toukokuun aikana erityisen vahvasti torpalla kokenut :)