Muurahaiset ja niiden karkotus

Muurahaiskarkote luomu

Annan muurahaisten valita itse. Ne saavat jatkaa elämäänsä hyvillä mielin omassa jengissä, kunhan päättävät elää jossain muualla kuin minun kodissani.

Touho ja Nappi ovat samaa mieltä. Kissat tuntuvat vähän arkailevan muurahaisia, käyvät välillä varovasti nuuskimassa ja siirtyvät varmuuden vuoksi johonkin korkeammalle turvaan.

_B1B3323

Kaupunkiasunnossa on siis meneillään asemasota, sellainen vielä melko lempeä ja rauhaan pyrkivä.

Keinot alkavat vaan olla vähissä, tuntuu että olen kokeillut kaikkea.

  • Ruokasoodaa
  • Etikkaa
  • Suolaa
  • Kanelia
  • Pippuria
  • Kahvia
  • Siivousta
  • Vettä
  • Tolua (ei toimi ollenkaan, ei kannata edes testata)

Olen myös kantanut muurahaisia lasipurkissa ulos, jotta ne voisivat ymmärtää yskän ja etsiä uuden kodin. Vaikka naapurista.

_B1B3343

Mutta kuusijalkaiset pikkutyypit eivät minusta piittaa, sen enempää kuin kissoistakaan. Tämä yksi tomera ei edes pysähtynyt haistelemaan sille asettamaani sokerihoukutus-ansaa, sillä sen tehtävä näkyy olevan (harvojen) kaatuneiden toverien kantaminen turvaan.

Onko uusia hyviä ideoita? Huomenna joudun muuten muurahaisbaarin hakureissulle. Minusta se on viimeinen keino – luomumenetelmät ja maastakarkotus olisivat minusta huomattavasti mukavampia tapoja.

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s