Annan muurahaisten valita itse. Ne saavat jatkaa elämäänsä hyvillä mielin omassa jengissä, kunhan päättävät elää jossain muualla kuin minun kodissani.
Touho ja Nappi ovat samaa mieltä. Kissat tuntuvat vähän arkailevan muurahaisia, käyvät välillä varovasti nuuskimassa ja siirtyvät varmuuden vuoksi johonkin korkeammalle turvaan.
Kaupunkiasunnossa on siis meneillään asemasota, sellainen vielä melko lempeä ja rauhaan pyrkivä.
Keinot alkavat vaan olla vähissä, tuntuu että olen kokeillut kaikkea.
- Ruokasoodaa
- Etikkaa
- Suolaa
- Kanelia
- Pippuria
- Kahvia
- Siivousta
- Vettä
- Tolua (ei toimi ollenkaan, ei kannata edes testata)
Olen myös kantanut muurahaisia lasipurkissa ulos, jotta ne voisivat ymmärtää yskän ja etsiä uuden kodin. Vaikka naapurista.
Mutta kuusijalkaiset pikkutyypit eivät minusta piittaa, sen enempää kuin kissoistakaan. Tämä yksi tomera ei edes pysähtynyt haistelemaan sille asettamaani sokerihoukutus-ansaa, sillä sen tehtävä näkyy olevan (harvojen) kaatuneiden toverien kantaminen turvaan.
Onko uusia hyviä ideoita? Huomenna joudun muuten muurahaisbaarin hakureissulle. Minusta se on viimeinen keino – luomumenetelmät ja maastakarkotus olisivat minusta huomattavasti mukavampia tapoja.
torpantytto.wordpress.com 