Jouluhommia maaliskuussa

_B1B0718blogi

Minulla ei taida koskaan olla ihan täyttä off-seasonia joulusta. Tai ehkä kesällä, silloin mieli askaroi niin monen muun sisustus/askartelu/tuunaus/remontti-asian parissa. Tällä viikolla käytin taas yhden täyden työpäivän kuvaamalla silkkaa joulua.

Tai aamu alkoi leipomalla joululeivonnaisia, hakemalla joulukuusia metsästä ja sitten vasta sitä kuvaamista. Ja parhautta oli, että sain tehdä näitä juttuja omassa Torpassani.

_B1B0705blogi

Ensi viikolle osuu taas yksi joulukuvauspäivä. Ihan sellaista oikeaa joulun tunnelmaa näin keväällä ei itselleen saa syttymään, mutta ehkä parempi niin. Sen voi säästää sitten siihen ’todelliseen’ jouluun vuoden lopulla.

Silti joulupuuhailu on minusta ihanaa, myös näin maaliskuussa. Nautin kaikesta askartelusta ja somistuksesta, ja kun sitä vielä voi tehdä työn puolesta, eivätpä ne työpäivät kovin ikäviä voi olla.

_B1B1201blogi

Tai yksi joulukuvaus kymmenisen vuotta sitten oli kyllä hieman epämukava, kuvauslokaatio oli joku vanha kylmillään oleva hirsiaitta, jossa oli huono valaistus ja kuvauspäivä taisi olla joku marraskuun kolea ja hämärä päivä… Mutta muutoin, joulukuvauksissa on aina ollut aidosti kivaa. Niin kuin nytkin, vaikka kiire oli aamusta iltaan päällä enkä ehtinyt istahtaa alas hetkeksikään. Sellaista se joulutouhotus kai yleensäkin on :)

4 thoughts on “Jouluhommia maaliskuussa

  1. Mut aattelepa: Monet joululevyt äänitetään kesähelteillä. Sä olet kuitenkin oikeaan vuodenaikaan liikkeellä, :D

  2. Päivitysilmoitus: Jouluhommia, johan se on aika

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s